Dimitri Lisitsyn on vasta viikko sitten ollut Unkarin pääkaupungissa Budapestissa. Siellä hän oli ambulanssin mukana tutustumassa paikalliseen ensihoitotoimintaan.
– Olin lasten tehoambulanssissa ja normaalin hoitotason ambulanssissa. Se oli mielenkiintoinen kokemus, ja siinä tuli uusia ideoita, mitä esimerkiksi meillä voisi ottaa lasten reppuun ambulanssiin mukaan. Joitakin lääkkeitä voisimme ehkä harkita, sanoo Lisitsyn.
Ambulanssissa oli myös sähköinen sivuoven porrasavustin. Lisitsynin mukaan siitä voisi olla apua Etelä-Karjalassakin vanhusväestön kanssa.
Unkari ei ole ainoa paikka, jossa vasta 29-vuotias Lisitsyn on tutustunut ensihoitoon. Hänellä on tutustunut 20 maan ensihoitoon.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueella Parikkalassa työskentelevä ensihoitaja on kiertänyt kuumissa ja hankalissakin olosuhteissa, mutta ääriolosuhteissa toimiminen kiinnostaa häntä.
– Olen Britanniassa Exeterin yliopistossa suorittamassa extreme medicine -maisteriopintoja. Siellä voi keskittyä ensihoitotoimintaan kylmissä tai kuumissa olosuhteissa tai ensihoidon humanitääriseen puoleen. Olen keskittynyt opinnoissa kylmiin ja kuumiin olosuhteisiin, kertoo Lisitsyn.
Mailia maailmalle
Dimitri Lisitsyn on hakenut oppia Euroopan lisäksi muun muassa Intiassa, Itä-Timorissa, Indonesiassa, Etelä-Afrikassa ja Costa Ricassa.
Moni ei uskoisi, miten hän on paikallisten ambulanssien kyytiin päässyt.
– Sähköpostilla. Olen googlannut kaupungin tai maan ensihoidosta ja laittanut sitten sähköpostia että ”hei, mä olen ensihoitaja Suomesta ja olisin kiinnostunut tulla tutustumaan toimintaan tai ambulansseihin tai sairaalaan”. 95 prosenttia vastaa, että tervetuloa ja ilomielin ottavat vastaan ja näyttävät paikkoja, toteaa Lisitsyn.
Ensihoidon vertailu on turhaa ja mahdotonta
Eri maissa ensihoitoon tutustunut Dimitri Lisitsyn ei halua sanoa, missä maassa hoito on hänen mielestään parasta.
– Sitä minulta aina kysytään, mutta niitä ei kannata vertailla. Ei ole täydellistä järjestelmää, vaan kaikkialla on hyviä puolia ja kehitettävää. Asiakkaat ovat samanlaisia ongelmineen ja työkin ja työyhteisö ovat on samanlaisia. Kaikki muu sitten vaihtelee, sanoo Lisitsyn.
Kaikella muulla hän tarkoittaa muun muassa ambulansseja, niiden varusteita ja työntekijöiden määrää sekä heidän koulutustasoa. Monissa maissa ensihoidossa on vähemmän välineitä, tarvikkeita ja mahdollisuuksia kuin vaikka Suomessa, mutta niissä maissa on opittu tulemaan toimeen niillä mitä on.
– Yleensä järjestelmä muotoutuu sen alueen tarpeen mukaiseksi. Ei ole järkevää esimerkiksi tuoda isoa, kallista ja raskasta järjestelmää tiettyihin paikkoihin, jos he tarvitsevat enemmän nopeaa ja ketterää järjestelmää. Kaikki pitää perustua vaikuttavuuteen ja sen saamaan hyötyyn, Lisitsyn pohtii.
Kun Lisitsyn saa ääriolosuhteiden ensihoidon maisteriopinnot valmiiksi Exeterissä, hän saattaa lähteä kouluttautumaan lisää vastaaviin tehtäviin.
– Kyllä minua kiinnostaa tämä ääriolosuhteisiin liittyvä toiminta. Ja humanitäärisestä toiminnasta haluaisin oppia lisää, päättää Lisitsyn.
Lisitsyn sai huhtikuussa Pro Janne Lindström -tunnustuksen. Sen saajan päättivät aiemmin Vuoden ensihoitajiksi valitut. Tunnustus on saanut nimen työvuorossa aikanaan menehtyneen ensihoitajan mukaan.
Tunnustuksen saajan tulee edustaa muun muassa itsensä kehittämistä ja työssä oppimista, potilaslähtöisyyttä, työyhteisön toiminnan kehittämistä sekä alueellista, valtakunnallista tai kansainvälistä vaikuttavuutta.
Korjattu 28.5.2023 klo 12.58: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, Lisitsyn ei ole tutustunut ensihoitoon 50 maassa, vaan 20 maassa. Kaikkiaan hän on matkustanut yli 50 maassa.