IS: Saimi Hoyerin pyörittämä Hotelli Punkaharju on nyt suljettu – yhtiökumppani kommentoi konkurssia ensimmäistä kertaa julkisuudessa

Ilta-Sanomat kertoo tavoittaneensa Hoyerin yhtiökumppani Mari Kettunen-Väyrysen, joka ei ole aikaisemmin kommentoinut konkurssia julkisuudessa.

Hotelli Punkaharju toukokuussa 2023.
Talousvaikeudet koettelivat Hotelli Punkaharjun toimintaa useamman vuoden. Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Henni Jokinen

Hotelli Punkaharjun ovet on nyt suljettu. Ilta-Sanomille tiedon vahvisti konkurssipesää hoitanut Esko Liimatainen.

Liimatainen kertoi Ylelle 24. huhtikuuta, että toiminnan jatkamiselle olisi löytynyt kiinnostuneita tahoja, mutta toistaiseksi hotellin toiminta on nyt lakkautettu.

Hotellin toiminnasta vastanneen yrityksen, Punkaharjun Luontomatkailun hallituksen puheenjohtaja Mari Kettunen-Väyrynen jätti Saimi Hoyerin kanssa konkurssihakemuksen Etelä-Savon käräjäoikeudelle 17. huhtikuuta.

Kettunen-Väyrynen kertoo Ilta-Sanomille yrityksellä olleen valtavat määrät velkaa, muttei kerro tarkempia summia.

Velkaantumisaste oli päässyt muun muassa koronasta johtuen niin suureksi, ettei Kettunen-Väyrysen mukaan jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin tehdä päätöksiä.