Elokuva-alalle on syntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana uusi ammattiryhmä, intiimikoordinaattorit. Heidän tehtävänsä on huolehtia, että elokuvissa ja sarjoissa tehtävät seksikohtaukset toteutetaan niin, että näyttelijät ja koko työryhmä voivat hyvin koko prosessin aikana, ja että yhteisissä sopimuksissa pysytään.
Mitä enemmän olen ohjaajan työssäni saanut tutustua intiimikoordinaattorin tehtäviin, sitä enemmän ihmettelen, miksi meillä on vasta nyt käytössä tällainen elintärkeä ammattilainen. Tuntuu hurjalta ajatella, että viime vuosiin saakka jotain niin herkkää ja moniulotteista kuin seksikohtaukset on tehty kokonaan ilman erityistä tukea.
Tarvittiin ensin #metoo ja senkin jälkeen vielä monien näyttelijöiden aktiivista kampanjointia, jotta intiimikoordinaattorien käytöstä tuli vähitellen alan käytäntö.
Kun seisoo itse vallan keskiössä, ei näe pieniä hetkiä ja asetelmia, joita ympärillä tapahtuu.
Ohjaajana on kiusallista ja vaikeaa myöntää, että pitelee käsissään suurta valtaa toiseen ihmiseen nähden. Jokainen tuottaja ja ohjaaja haluaa ajatella, että kohtelee näyttelijöitä hyvin. Tässähän ollaan yhdessä tekemässä taideteosta, kertomassa tarinaa.
Kun seisoo itse vallan keskiössä, ei näe pieniä hetkiä ja asetelmia, joita ympärillä tapahtuu.
Kun joku suostuu siihen, mitä ehdotan, kuinka paljon suostumukseen vaikuttaa se, että minulla on vaikutusvaltaa hänen ammattiuraansa?
Sellaisessa tilanteessa täytyy olla aivan erityisen vaikeaa olla se osapuoli, joka valittaa huonosta kohtelusta. Vaatii valtavaa rohkeutta sanoa ääneen työyhteisössä, että oma esihenkilö toimii väärin.
Varsinkin silloin, kun kyseessä on niin valtavan herkkä alue kuin ihmisen seksuaalisuus ja kehollisuus, omien oikeuksien puolustaminen voi olla ylivoimaista.
Siksi tarvitaan niitä paljon puhuttuja rakenteita, ja intiimikoordinaattorin työ on rakenne.
Ennen kuin kukaan koskettaa ketään, käydään läpi henkilökohtaiset rajat.
Intiimikoordinaattori purkaa seksikohtausten tekemisen pieniin, hallittaviin osiin, jolloin päätöksenteon prosessit tulevat kirkkaammin näkyviksi. Hän kulkee näyttelijöiden rinnalla koko tuotannon ajan. Näin näyttelijöiden kyky vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin on paremmin turvattu.
Ennen kuin kukaan koskettaa ketään, käydään läpi näyttelijöiden henkilökohtaiset rajat. Koordinaattori keskustelee siitä, mitä elokuvassa saa näkyä, mitä asioita työryhmä saa kuvauksissa nähdä ja miten näyttelijää saa koskea.
Kaikesta kirjataan sopimus. Englanniksi se kulkee nimellä intimacy rider. Siihen kirjataan näyttelijöiden toiveet ja vaatimukset, mutta myös esimerkiksi ohjaajan toiveet siitä, millaiset kuvat ja kohtaukset palvelevat elokuvaa taideteoksena. Sopimukseen kirjataan myös, miten elokuvaa saa markkinoida intiimikohtausten osalta.
Kirjallisen sopimuksen etu on, että se pakottaa osapuolet pysähtymään vaikeiden asioiden äärelle. Sopimus konkretisoi sellaista, joka muuten jää helposti piiloon tai on hähmäistä.
Samasta syystä tervehdin ilolla jokaista tapahtumaa, yhteisöä ja julkista tilaa, joka on ottanut asiakseen kirjata esille turvallisemman tilan periaatteensa tai yhdenvertaisuusstrategiansa. Tällaisten julkaisujen ytimessä on ajatus siitä, että valta-asetelmien olemassaolo tunnustetaan.
Milloin olet viimeksi pohtinut, millaisia muotoja valta saa tärkeissä ihmissuhteissasi?
Voisiko tällaista sanallistamisen ja sopimisen periaatetta soveltaa myös kahden ihmisen välillä – parisuhteessa, tai treffeillä? Ajatus voi hämmentää, mutta annetaan sille mahdollisuus.
Olisiko hyvä ajatus pysähtyä miettimään, millainen on minun intimacy riderini? Kuinka moni meistä osaa sanallistaa puolisolle tai tulevalle treffikumppanille, missä menevät rajamme? Osaammeko kertoa, millaista kosketusta kaipaamme, tai millaista emme?
Entä se kaikkein vaikein eli valta? Milloin olet viimeksi pohtinut, millaisia muotoja valta saa tärkeissä ihmissuhteissasi?
Uskon, että mitä enemmän meillä on välineitä kuvata valtaa, sitä enemmän on mahdollista jakaa valtaa tasapuolisesti kaikkien kesken – ja sitä vahvemmin vallan väärinkäyttöä voidaan estää.
Mutta entäs sitten se elämän ja toisen kohtaamisen spontaanisuus?
Huoli pois.
Hankalat keskustelut ja muistiin kirjatut rajat eivät tuhoa luovuutta. Todellinen villi, rajat ylittävä rentous löytyy sieltä, missä ihmiset luottavat toisiinsa ja tuntevat olonsa voimakkaiksi ja kunnioitetuiksi.
Selma Vilhunen
Kirjoittaja on elokuvaohjaaja, joka pitää improvisoinnista ja heittäytymisestä, ja joka tarvitsee siksi selkeitä rajoja.
Voit keskustella kolumnista 30.5. kello 23.00 asti.