Kuntosalien hinnat vaihtelevat parista kympistä jopa sataan euroon kuukaudessa. Kysyimme kolmelta eri hintaluokan kuntosaliketjulta, mitkä asiat hintaan vaikuttavat.
Etenkin kuntosalin vuokra ja henkilökunnan määrä heijastuvat kuluttajahintoihin. Lisäksi erilaiset lisäpalvelut sekä monipuolinen laitetarjonta saattavat nostaa salin jäsenmaksuja.
Fressin toimitusjohtaja Hannu Välikosken mukaan jäsenyys sisältää aina muutakin kuin pelkän kulkuoikeuden kuntosalille. Hinta on halutuista palveluista riippuen noin 35–70 euroa kuussa.
Hinnoitteluun vaikuttaa se, millaisen palvelukattauksen asiakas valitsee tarjolla olevista vaihtoehdoista kuten ryhmäliikuntatunneista, saunoista ja hierontatuoleista.
Myös ylläpitoon kuluu suuria summia, jotka heijastuvat jäsenhintoihin.
– Saunat ovat meillä niin kovassa käytössä, että ne on uusittava 2–3 vuoden välein, Välikoski kertoo.
Itsepalvelu laskee hintaa
Yhä useampi sali luottaa nykyään myös itsepalveluun. Teknologian käyttö on melko edullista, joka osaltaan tuo säästöä niin yritykselle kuin asiakkaille.
Kuntokeskus Liikun toimitusjohtaja Johanna Riihijärvi korostaa, kuinka jokaisen tulisi miettiä mitä kuntosaliltaan kaipaa. Liikun toimipisteissä ei ole tarjolla esimerkiksi saunaa, lapsiparkkia tai palvelevaa vastaanottoa.
Jäsenyys maksaa noin 30–40 euroa kuussa ja salille pääsee sovelluksella silloin, kun se itselle sopii.
Riihijärven mukaan itsepalvelukonsepti toimii hyvin, sillä pelkkä henkilökunta ei takaa asiakkaiden tyytyväisyyttä.
– On hieman vanhanaikaista ajatella, että hyvä palvelu tarkoittaisi aina mahdollisimman montaa asiakaspalvelijaa, Riihijärvi toteaa.
Riihijärven mukaan hintavaihtelua on myös muilla aloilla, eikä siinä ole hänen mielestään mitään ihmeellistä.
– Eihän McDonaldsissakaan oleteta olevan samat hinnat kuin vaikkapa Kämpin Brasseriessa, hän sanoo.
Käytetyt laitteet toimivat yhä
Yrityksille yhdenkin kuntoilulaitteen osto on aina panostus, sillä hinnat pyörivät tuhansissa euroissa.
Esimerkiksi juoksumaton kustannus voi olla mitä tahansa 1 000 ja 10 000 euron väliltä. Kokonaisen kuntosalin varustaminen puolestaan maksaa 350 000 eurosta jopa puoleen miljoonaan.
Hervannassa toimiva Gym Anytimen operatiivinen johtaja Harri Ilvonen kertoo yrityksen ostavan laitteensa pääosin käytettyinä ja kunnostettuina. Tämä mahdollistaa kuluttajille edullisemman jäsenyyden.
Anytimen kuukausihinta on noin 15 euroa, eikä salilta löydy kuntoilulaitteiden lisäksi kuin pukukaapit, suihkut sekä lokerot omille tavaroille.
– Laitteiden ikä on yleensä jotain 10–15 vuoden väliltä, vähän laitteesta riippuen. Osa saattaa olla vanhempiakin, Ilvonen sanoo.
Kuluttajavirasto saa valituksia epämääräisistä sopimuksista
Yle uutisoi aiemmin, kuinka kuluttajaneuvontaan saa vuosittain satoja valituksia kuntosalien jäsensopimuksiin liittyen. Yhteydenotot koskevat yleensä salien määräaikaissopimuksia ja irtisanoutumissumman suuruutta, joista asiakas ei välttämättä ole ollut tietoinen sopimusta tehdessään.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja Sanna Syrjälä sanoo, ettei virasto valvo salien hinnoittelua, vaan yritykset saavat itse päättää, mitä asiakkailtaan laskuttavat. Käytännössä esimerkiksi saman ketjun eri toimipisteiden hinnat voivat vaihdella keskenään.
Kilpailevat kuntosaliketjut eivät kuitenkaan saa sopia tai keskustella hinnoista keskenään.
– Siinä tulee jo kartellikielto vastaan, Syrjälä huomauttaa.
Kilpailulaissa kielletyillä kartelleilla tarkoitetaan alan yritysten yhteistä sopimusta palveluiden hinnoista tarkoituksenaan nostaa tuotteiden tai palveluiden hintatasoa.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta perjantaihin kello 23 asti.