Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuva sai Cannesissa ensimmäisen palkintonsa, kun elokuvassa esiintyvä Alma-koira palkittiin Juryn erikoismaininnalla. Kaurismäen portugalilainen löytökoira esittää elokuvassa Chaplin-nimistä uskollista seuralaista.
Palkinnon vastaanottivat rantabulevardilla järjestetyssä näyttävässä seremoniassa näyttelijät Jussi Vatanen ja Alma Pöysti. He olivat tunnustuksesta hyvin otettuja.
– Alma olisi ansainnut kaikki palkinnot! Hän on huikean hyvä näyttelijä ja kurinalainen kollega, Pöysti kehui.
– Alma varastaa koko show’n. Hän on siinä mielessä jopa vähän ärsyttäväkin, Vatanen lisäsi.
Alma-koira ei ollut paikalla tilaisuudessa, vaan on ohjaaja Aki Kaurismäen kanssa kotona Karkkilassa. Elokuvatoimittajien Wendy Smithin ja Kaleem Aftadin jakaman palkinnon otti Alman puolesta vastaan Bijou-niminen sijaisnäyttelijä.
– Alma ei tarvitse tällaista sirkusta. Tietojemme mukaan hän ottaa palkinnon kuitenkin vastaan, Pöysti ja Vatanen sanoivat.
Perinteikäs koirapalkinto
Palm Dog -seremonialla on Cannesissa pitkät perinteet ja paikalla tilaisuudessa oli useita elokuva-alan vaikuttajia. Avajaispuheen piti The Guardianin elokuvakriitikko Peter Bradshaw, joka kehui Kaurismäen panosta koiranäyttelijöiden saralla.
Pääpalkinnon Palm Dogin sai ranskalaisohjaaja Justine Trietin The Anatomy of a Fall -elokuvassa esiintyvä Snoop-koira. Elämäntyöpalkinto jaettiin ohjaaja Ken Loachin koiranäyttelijöille.
Kaurismäki on eläinten ystävä ja hänen koiranäyttelijänsä ovat saaneet Cannesissa palkintoja useasti aikaisemminkin.
Korjaus 27.5.2023. Jutussa luki virheellisesti, että palkinnon nimi on Palme dog, kun se on Palm dog.