Saako Aki Kaurismäki vihdoin Kultaisen palmun? Cannesin elokuvajuhlat huipentuvat palkintogaalaan, joka alkoi lauantaina kello 21.30 Suomen aikaa. Gaalaa voi seurata suorana lähetyksenä Youtuben kautta englanniksi tämän linkin kautta.
Kaurismäen uusin elokuva Kuolleet lehdet on ehdolla festivaalin pääsarjassa. Elokuva on ollut kriitikoiden ykkössuosikki Kultaisen palmun saajaksi heti maanantaisen ensi-iltansa jälkeen.
Kaurismäen ohjaamaa, käsikirjoittamaa ja tuottamaa elokuvaa luonnehdittiin ajankohtaiseksi sekä sympaattiseksi rakkaustarinaksi ja festivaalin helmeksi.
Kaurismäki itse on jo palannut Suomeen. Cannesissa ovat kuitenkin yhä muiden muassa elokuvan päätähdet, Jussi Vatanen ja Alma Pöysti.
– Elokuvan saama suitsutus tuntuu huikean hyvältä, Pöysti sanoi aiemmin tällä viikolla Ylen haastattelussa.
Elokuva on napannut jo yhden palkinnon, Kaurismäen itsensäkin toivoman palkinnon Alma-koiran roolisuorituksesta elokuvassa.
Tänään siis jää nähtäväksi, kirkastaako Kaurismäki omaa palkintosijaansa. Vuonna 2002 hän sai festivaalin toiseksi arvokkaimman palkinnon, Grand Prix'n, elokuvastaan Mies vailla menneisyyttä.