Turkuun suunnitellun Historian ja tulevaisuuden museon rakennuksesta aiotaan järjestää kansainvälinen avoin arkkitehtuurikilpailu.
Kilpailu järjestetään yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton kanssa. Turun kaupunginhallitus käsittelee ehdotusta maanantaina.
– Kansainvälinen avoin arkkitehtuurikilpailu on jo nyt herättänyt laajasti kansainvälistä kiinnostusta. Uskomme, että tämä tulee herättämään paljon huomiota ja saamme huipputekijöiltä runsaasti kiinnostavia ehdotuksia, Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen sanoo.
Valmista vuosikymmenen lopulla?
Historian ja tulevaisuuden museon työnimellä kulkevan museon rakentaminen on vasta suunnitteilla, eikä varsinaista investointipäätöstä ole tehty. Turun kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää rakentamisesta vuonna 2027.
Aikataulu liittyy siihen, että vuonna 2027 Turun nykyisen sataman alueelta vapautuu tilaa, kun uusi yhteisterminaali valmistuu.
Tarkoituksena on, että museo valmistuisi alueelle vuonna 2029, kun Turku juhlii 800-vuotista taivaltaan kaupunkina.
Odotuksissa paljon ulkomaisia turisteja
Uudessa museossa on tarkoitus esitellä Turun historiaa ja kaupunkilaisten tarinoita. Lisäksi museoon tulisi vaihtuvien kulttuurihistoriallisten näyttelyiden tila.
Turun kaupunki on teettänyt suunnitelmiensa tueksi aluetaloudellisten vaikutusten selvityksen. Sen mukaan museo olisi kannattava hanke, joka toisi alueelle työtä ja verotuloja. Vierailijoita museoon odotetaan vuosittain 200 000–360 000.
Selvityksen perusteella kävijöistä jopa neljäsosa voisi olla ulkomaalaisia.