Keskustelun aloittaminen vaikeasta asiasta kotona ei ole aina nuorelle helppoa,
Vanhemmissa on eroja. Toiset pahentavat nolouden tunnetta esimerkiksi nöyryyttämällä lisää, vaikka vitsin varjolla. Toiset taas näkevät, että nuori on jo vaikeassa paikassa.
Vanhemman kannattaakin tiedostaa, että osoittaa suurta luottamusta, että asiasta kerrotaan juuri sinulle.
Suurin kynnys vaikeasta aiheesta kertomiselle voi olla pelko, että vanhempi tuomitsee. Nuori saattaa sanoa dramaattisesti kavereilleen, että ”ne tappaa mut”, mutta oikeastikin pelätä saavansa lähtöpassit kotoa, jos kyse on vakavasta asiasta.
– Jos nuori on selkeästi toiminut väärin, vaikka kiusannut tai näpistänyt, hän kyllä jo tietää sen. Motkotus tulee liian myöhään. Vanhemman pitäisi katsoa eteenpäin ja keskittyä siihen, mitäs nyt tehdään, sanoo nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola.
Tässä jutussa käydään läpi muutama tutkitusti toimiva keino, joilla keskustelu vanhemman kanssa saattaa onnistua rakentavammin kuin ehkä odotitkaan.
Varmista aluksi vanhemman huomio
Vanhempaa kannattaa lähestyä hetkellä, jolloin tällä ei ole mitään muuta akuuttia ja keskittymistä vaativaa toimintaa meneillään. Aloita pehmittävällä lauseella, esimerkiksi ”mulla on tosi vaikea juttu kerrottavana”.
Lause voi herättää vanhemman aistit hälytystilaan, mutta se ei ole välttämättä huono juttu. Vanhempi pelkää omassa mielikuvituksessaan helposti paljon pahempaa kuin mitä nuori on lopulta kertomassa.
– Jos on kyseessä on oikeasti vakava asia, vanhempi on huojentunut, että ensimmäisen tiedon asiasta kertoo nuori itse, eikä poliisi tai lastensuojelu, sanoo nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola.
Vanhempaa kannattaa pyytää ensiksi vain kuuntelemaan. Ja siitäkin kannattaa pitää huoli, ettei aikuinen omi keskustelua itselleen. Vanhemman pitäisi ymmärtää, että aloite on tullut sinulta, joten todennäköisesti sinulla on myös keskustelun kulun suhteen ajatuksia.
Kun kerran olet ottanut puheeksi ongelman, on todennäköistä, että olet hajulla myös ratkaisusta. Siksi vanhemman kannattaa kuunnella ja voit sanoa tämän myös ääneen.
Sekin kannattaa sanoa ääneen, jos pelkäät sitä, että vanhempi suuttuu asiastasi.
Palauta kuuntelija tarvittaessa ruotuun
Oikeanlaisen kuuntelun tunnistaa muun muassa siitä, että kuuntelija katsoo sinua, nojaa kenties aavistuksen kohti, ja ettei hänellä ole puhelinta kädessä.
Lisäkysymysten esittäminen on tiedonhankintaa ja lisätietojen saaminen lisää vanhemman ymmärrystä aiheesta. Tämän pitäisi kuitenkin olla suhteellisen neutraalia eli kyseleminen ja lisätiedon antaminen ei saisi tuntua kuulustelulta.
Tutkimusten mukaan ajan antaminen, kuunteleminen ja vaikkapa lisäkysymykset vahvistavat lapsen ja vanhemman yhteisymmärrystä tilanteessa.
Vastaavasti, siitä ei ole tutkimustietoa, että suuttumisesta tai ankarista rangaistuksista olisi hyötyä.
Menkää autoon juttelemaan
Auto on hyvä paikka käydä keskustelua luottamuksellisessa ilmapiirissä. Autossa ei ole ylimääräisiä korvia eikä juuri muita ärsykkeitä. EIkä kuski voi ryhtyä räpläämään kännykkää kesken kaiken.
Liikenne on kuitenkin otettava huomioon, joten kovin järisyttävää tarinaa ei liikkuvassa autossa kannata kertoa.
Kävelylenkki raittiissa ilmassa voi toimia yhtä hyvin kuin auton sisätilat.
Harvaanasutussa maassa löytyy varmasti paikkoja, joissa ei ole ulkopuolisia kuulolla. Rinnakkain kävellessä katsotaan yleensä eteenpäin, joten katsekontaktit ovat satunnaisia.
Suomalaiselle voi olla helpompaa puhua, kun voi pitää katseen samalla suoraan eteenpäin.
Hae apua ulkopuoliselta ammattilaiselta
Aluksi vaikea asian kanssa voi lähestyä läheisen sijaan perheen ulkopuolista henkilöä, esimerkiksi koulukuraattoria tai lääkäriä. Netissä vastaantuleville henkilöille, joita ei oikeasti tunne, ei kuitenkaan kannata avautua henkilökohtaisista asioista.
– Aika harva asia on sellainen, johon ammattilaiset eivät ole jo törmänneet. He eivät helpolla järkyty. Vaikka tilanne ja asia on itselle ainutlaatuinen, ammattilaista ei tarvitse suojella, eikä pelätä mitä tämä ajattelee, sanoo Silja Kosola.
Esimerkiksi Sekasin-chatissa on mahdollista puntaroida koulutetun vapaaehtoisen kanssa jopa sanamuodoista lähtien, että miten asiasta kertoisi omille vanhemmille.
Nolouden tunne tekee hankalasta asiasta kertomisen vaikeaksi
Nuorten aivoissa kehittyvät ensin alueet, joissa ovat suuret tunnereaktiot.
Päällimmäisenä nuorten mielessä ovat kysymykset, kelpaanko minä ja mitä muut minusta ajattelevat. Tässä mielessä nuoren elämässä velloo jatkuva epävarmuus ja siksi ”kaikki” tuntuu nololta.
– Kavereiden merkitys on suurempi kuin koskaan tätä aiemmin tai nuoruusiän jälkeen, summaa Silja Kosola.
Aivokuvantamistutkimuksissa on havaittu esimerkiksi, että pelkkä tieto kavereiden läsnäolosta viereisessä huoneessa nosti nuorten koehenkilöiden riskikäyttäytymistä. Yli 25-vuotiailla samaa vaikutusta ei enää havaittu.
Amerikkalainen psykologian- ja neurotieteiden professori Laurence Steinberg on tutkinut muun muassa ajosimulaattorissa kuinka nuoret kuskit vertautuvat yli 40-vuotiaisiin kuskeihin, kun tehtävänä on ajaa autolla reitti mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähillä virheillä. Sekä 15- että 40-vuotias pärjäsivät yhtä hyvin. Toisin kävi, kun takapenkille pantiin istumaan nuorten kavereita.Vaikka kaverit eivät edes puhuneet mitään, 15-vuotiailla virheiden määrä selvästi lisääntyi.
– Jos istuu nuoren kanssa kahden kesken, hän osaa hyvin kuvailla syy-seuraussuhteet. Oikeassa elämäntilanteessa tapahtumat taas kulkevat niin nopeasti aivojen palkitsemisjärjestelmän kautta, että nuori ei ehdi niihin mukaan, vaan tulee toimineeksi impulsiivisesti, sanoo Silja Kosola.
Ei kuitenkaan pidä ajatella fatalistisesti, että nuoret nyt vain tekevät tyhmyyksiä. Harjoitus tekee myös tässä mestarin. Aivoissa vahvistuvat ne radat, joita käytetään.