Radion sinfoniaorkesterin entisen pääkapellimestarin ja nykyään Suomen Kansallisoopperan ja -baletin pääkapellimestarina toimivan Hannu Linnun mukaan säveltäjä Kaija Saariahon työtä ja teoksia kuvaa kaksi olennaista seikkaa: äärimmäinen johdonmukaisuus ja äärimmäinen tarkkuus yksityiskohdista.
– On kahdenlaisia säveltäjiä. Toiset ovat sellaisia, joiden tuotannosta kohoaa muutamia pilareita, joitten kautta hahmotamme, mitä hän on tehnyt. Kaija on toisenlainen. Koko hänen tuotantonsa on hänen pilarinsa, Lintu sanoo.
– Se on johdonmukaisesti laadukas ja johdonmukaisesti tasokas ja jokainen teos kannattelee koko tuotantoa. Ei tarvitse olla erillisiä piikkejä, tai paremminkin juuri pilareita. Tämä on mielestäni hyvin harvinaista.
Lintu kiinnittää huomion myös Saariahon teosten kehittymiseen elektronisista keinoista tuottaa ääntä kohti orkesterisoittimia ja yhä akustisempaa ilmaisua.
– Hänen varhais- ja keskituotantonsa nojasi tekniikan tarjoamiin soinnillisiin lisiin, jotka toivat lisää ulottuvuuksia instrumentaaliseen puoleen. Myöhäistuotanto on enemmänkin sellaista, että hän ikään kuin oppi säveltämään elektronisen osuuden akustisilla soittimilla. Elektroniikan käyttö laajensi hänen sointipalettiansa niin, että lopuksi hän ei enää tarvinnut elektroniikkaa.
Akustisuus takaa esitettävyyden
Vaikka Saariaho käytti elektroniikkaa edelleen, sillä ei Linnun mukaan ollut enää minkäänlaista itsetarkoituksellista osaa.
– Elektroniikka palveli jossain kohtaa hänen taiteellista kehitystään ja hän kasvoi siitä ulos, mutta samalla hän sai siitä ihan hurjasti soinnillisia vaikutteita.
Linnun mukaan matka kohti tavanomaisempia instrumentteja oli hyvä asia, sillä elektroniikka voi olla myös ongelma: laitteet voivat vanheta nopeastikin ja silloin teoksen soittaminen muuttuu aina vain hankalammaksi ellei mahdottomaksi. Nyt ei olla riippuvaisia koneista ja ohjelmistoista ja teokset ovat esitettävissä sadankin vuoden päästä, jonne asti Lintu sanoo Saariahon teosten ehdottomasti kantavan.
– On esittäjälle helpompaa, kun on vapaa siitä, toimiiko tekniikka vielä. Kaikki on itse musiikissa. Tähän suuntaan luulen, että hän itsekin töitään tarkoituksellisesti vei.
Yksityiskohdat erittäin tärkeitä
Lintu kertoo Saariahon erityislaatuisuudesta myös hänen teoksiaan harjoiteltaessa ja johdettaessa. Useilla säveltäjillä olennaisia asioita ovat tietyt blokit, joiden sisältä pitää hakea tärkeät asiat ja korostaa niitä. Saariahon teoksissa sen sijaan joka ikinen yksityiskohta vaati täyden huomion.
– Vaikka se olisi jotain pientä kellopelistä tai harpusta tai triangelista, niin sen on oltava oikealla paikallaan ja sen on oltava oikeassa dynamiikassaa, koska muuten kokonaisuus ei toimi.
– Kun yksityiskohtiin on kiinnitetty tarpeeksi huomiota, niin silloin atmosfäärikin syntyy itsestään. Hän oli itse harjoituksissa hyvin tarkka tietenkin näistä yksityiskohdista, mutta myös siitä, että fiilis oli oikeanlainen, Lintu kertoo.
– Hän puhui hyvin paljon siitä, miltä musiikin pitää tuntua ja mikä sen henkinen taso on. Sitä hän aina yritti saada esittäjistään irti. Vielä enemmän ilmaisua ja vielä enemmän lennokkuutta.
– Oli kaksi tasoa: piti laittaa nämä yksityiskohdat kohdalleen ja piti luoda atmosfääri, joka kappaleessa oli. Nämä olivat hänelle harjoituksissa tosi tärkeitä.
Kapellimestari Susanna Mälkki: Saariaho avasi uusia ilmaisun tapoja
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkki sanoo, että Kaija Saariahon merkitys säveltäjänä on ollut valtava, sillä hän on avannut aivan uusia ilmaisun tapoja ja tasoja. Saariaho tutki musiikin erilaisia rajapintoja.
– Hän on paitsi säveltänyt aivan kertakaikkisen upean tuotannon, mutta myöskin – niin kuin kaikki visionääriset taiteilijat – avannut myös ovia ja ikkunoita ja luonut polkua tuleville polville, Mälkki kuvailee.
Mälkin mukaan Saariahosta teki erityisen vahva oman intuition ja oman äänen kuunteleminen ja vaaliminen.
– Hänellä oli selkeästi oma ääniuniversumi, jota hän kehitti ja vaali ja tutki jatkuvasti, ja säveltaiteessahan on hirveän olennaista se, että jokaisen ääni on omanlaisensa.
Mälkki kertoo Saariahon työn olleen myös rohkeutta tehdä jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole koskaan tehnyt. Lisäksi se on ollut yhdistelmä tiedettä, tutkimusta, käsityötaitoa ja kuuntelemista.
– Ihan erityyppistä kuuntelua. Eli ei pelkästään se, mitä säveltäjä kirjoituksellaan tuottaa, mutta myöskin se, että millä tavalla me kuuntelemme.
Mälkki johtaa elokuussa Helsingin juhlaviikoilla Saariahon viimeiseksi jääneen teoksen Hush, jonka kantaesittävät Radion sinfoniaorkesteri ja trumpetisti Verneri Pohjola.
– Se on todella todella latautunut tilaisuus. Kaija itse tätä teosta säveltäessään jo tiesi, että se tulee jäämään hänen viimeiseksi teokseen. Siinä on myöskin hyvin koskettava esipuhe, jossa hän jättää jäähyväiset maailmalle.
Vaikka teoksessa on Mälkin mukaan lopullisuuden, kärsimyksen ja luopumisen tuntee esillä, siinä on myös valoa.
– Se valo, mikä Kaijan musiikissa on aina ollut. Hän puhui valomusiikista, Mälkki muistelee.
– Totta kai se on emotionaalisesti meille kaikille, jotka ovat tunteneet Kaijan, todella kova paikka. Mutta toisaalta se on juuri se, mitä me haluamme tehdä, viedä Kaijan musiikkia eteenpäin. Mikään ei voisi olla suurempi kunniatehtävä kuin juuri se.