Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet saa lisänäytöksen Sodankylän elokuvajuhlilla päätöspäivänä sunnuntaina. Lisäksi elokuvan toinen näytös siirtyy Lapinsuusta Isoon telttaan, ja näytökseen saadaan lisää lippuja myyntiin. Sodankylässä Suomen ensiesityksensä saavan elokuvan suosio on suuri.
Alun perin elokuvajuhlien ohjelmassa oli vain kaksi näytöstä ja nekin pienehkössä Lapinsuun teatterissa. Näytösten ennakkoliput myytiin loppuun minuuteissa, ja ensimmäinen esitys siirrettiin saman tien Isoon telttaan, johon mahtuu katsojia yli kaksinkertainen määrä Lapinsuuhun verrattuna. Lapinsuussa näytökseen myydään noin 200 lippua ja Isoon telttaan noin 500 lippua.
Kiinnostus ison kansainvälisenkin huomion saanutta elokuvaa kohtaan oli sitä luokkaa, että lisänäytös ja toisen näytöksen siirtäminen isompaan tilaan tulivat tarpeeseen.
Isoon telttaan siirtyvään näytökseen tulee lisää lippuja verkkokauppamyyntiin huomenna torstaina. Lisänäytöksen liput myydään ainoastaan päätöspäivänä sunnuntaina aamulla lipunmyyntipisteissä ja verkkokaupassa.
Kuolleet lehdet voitti Cannesin elokuvajuhlilla tuomariston palkinnon. Elokuva saapuu teatterilevitykseen kautta maan 15. syyskuuta alkaen.
Kaija Saariaho -dokumentista lisänäytös
Sodankylän elokuvajuhlat kunnioittaa Kaija Saariahon muistoa järjestämällä lisänäytöksen säveltäjästä kertovalle uutuusdokumentille. Elokuvajuhlien tiedotteessa luonnehditaan, että Riitta Raskin ohjaama Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -dokumentti avaa uuden väylän taiteilijan elämään ja päästää ääneen itse Saariahon ja hänen musiikkinsa. Kaija Saariaho kuoli kesäkuun alussa.
Saariaho esitteli viime vuonna Sodankylän elokuvajuhlilla yleisölle suosikkielokuviaan Carte Blanche -sarjassa.
Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 14.– 18. kesäkuuta.