Ilmajoen musiikkijuhlat on keskittynyt vuosien saatossa kantaesityksissään historiallisesti merkittäviin henkilöihin tai tapahtumiin.
Kyrönjoen rannan suurella näyttämöllä on nähty esityksiä monista suurmiehistä Kekkosesta Mannerheimiin ja Jaakko Ilkkaan.
Tämänvuotinen Eeva Kontun säveltämä ja Heta Haanperän ohjaama ja libretoima ooppera tekee historiaa myös sävellyksen suhteen. Tämä on ensimmäinen kerta kun musiikkijuhlien ohjelmistossa olevassa kantaesityksessä on naissäveltäjä.
Ohjaaja Haanperän onnenpotku oli saada mukaan myös pitkän uran kansallisoopperassa tehnyt ja nyt siellä työnsä jättänyt Lilli Paasikivi esittämään Armin pääroolia. Hänellä on edessä ensi vuoden syksynä uusi johtajuuspesti Itävallassa Bregenzin musiikkijuhlilla.
Paasikiven mukaan tarjous päästä esittämään Armi Ratian kaltaista suurta tienraivaajaa oli tilaisuus, jota hän ei halunnut jättää väliin, vaikka suunnitelmissa olikin jättää laulaminen ja keskittyä johtamiseen.
Muissa rooleissa mukana ovat myös Minna-Leena Lahti, Aarne Pelkonen, Piia Komsi, Mari Palo, Jeni Packalén, Tuomas Miettola sekä Nicholas Söderlund.
Antti Haavisto haastatteli ensi-esityksen alla ohjaaja Heta Haanperää sekä Armin pääroolia esittävää Lilli Paasikiveä.