Energia-ala: sähköyhtiöt ovat jo kohtuullistaneet sopimuksia, mutta liikoja ei kannata toivoa – kuluttajaliitto pettyi ratkaisuehdotuksiin

Ministeriön teettämän selvityksen mukaan sähköyhtiöt voisivat neuvotella suoraan asiakkaiden kanssa kalliiden määräaikaisten sopimusten kohtuullistamisesta. Kuluttajaliitto pettyi ehdotuksiin.

Talonyhtiön etäluettavat sähkömittarit.
Sähkön hinta nousi viime syksynä ja talven mittaan ajoittain hyvin korkealle. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Pekka Pantsu

Sähköyhtiöt ovat jo tulleet kuluttajia vastaan määräaikaisissa sopimuksissa, kertoo Energiateollisuuden johtaja Pekka Salomaa.

Energiateollisuuden mukaan korkeahintaisia sopimuksia on purettu, ja samalla on tehty uusi määräaikainen sopimus alemmalla hinnalla ja pidemmäksi aikaa.

Tällainen sähköalan itsesääntely nousi esiin yhtenä keinoista, joilla kalliiksi osoittautuneita määräaikaisia sopimuksia voitaisiin kohtuullistaa. Ministeriö julkisti selvityksen asiasta keskiviikkona.

Salomaa haluaa kuitenkin varoittaa kuluttajia liioista toiveista mahdollisissa omissa neuvotteluissa energiayhtiönsä kanssa.

– Hintoihin voi tulla pieniä alennuksia. Tyydyttääkö se sitten asiakkaita? Pettymyksiä voi tulla, Salomaa arvioi.

Pekka Salomaa, johtaja , Energiateollisuus,  Olkiluoto3,  sähköntuotanto, sähkö,sähkön hinta.
Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa. Kuva: Markku Rantala / Yle

Salomaan mukaan sähkönmyyjillä tuskin on edellytyksiä tehdä uusia sopimuksia hintaan, jolla nyt saa uuden sähkösopimuksen. Taustalla on se, että sähkönmyyjä on itse kalliiseen aikaan suojannut maksamansa sähkönostohinnan tasoon, josta se ei nyt itse millään konstilla pääse irti.

Suojaukset ovat välttämättömiä, jotta määräaikaisia sopimuksia voi muuttuvien päivän hintojen takia tarjota.

Salomaa ei lähde arvioimaan, kuinka laajasti energiayhtiöt ryhtyvät neuvottelemaan sopimuksia uusiksi.

Sähköyhtiö: Perehdymme selvitykseen ja katsomme sitten

Sähkönmyyntiyhtiö Väreen toimitusjohtaja Juha Keski-Karhu kertoo, että yhtiö on ainakin toistaiseksi pitänyt kiinni sovituista sopimuksista, eikä niitä ole lähdetty neuvottelemaan uusiksi asiakkaiden kanssa.

– Perehdymme professorien selvitykseen ensiksi kunnolla, ja katsomme sitten, onko syytä muuttaa linjaa, Keski-Karhu toteaa.

Keski-Karhun mukaan kyselyitä on asiakkailta tullut, mutta kommentit ovat olleet ”yllättävänkin neutraaleja, lähinnä kysymyksiä”.

Väreen pääkonttori on Kuopiossa ja sillä on noin 250 000 sähköasiakasta ympäri Suomen.

Kuluttajaliitto pettyi

Kuluttajaliitto puolestaan pettyi ministeriön asettamien selvitysprofessorien ehdotuksiin siitä, miten kalliiden sopimusten loukkuun jääneitä kuluttajia voitaisiin auttaa.

Kuluttajaliiton mukaan Yli 20 sentin kWh-hintaisia, määräaikaisia sopimuksia on eri arvioiden mukaan voimassa 210 000–420 000 ja yli 30 sentin kWh-hintaisia sopimuksia 60 000–295 000.

– Meillä oli kovat odotukset ratkaisuista, mutta ratkaisut jäivät selvityksestä puuttumaan, selvitystyössä lähinnä analysoidaan eri vaihtoehtoja, tiivistää annin Kuluttajaliiton juristi Kristel Pynnönen Andersson.

Kuluttajaliitto kommentoi professorien selvitystä
Kuluttajaliiton juristi Kristel Pynnönen Andersson.

Näin ministeriön selvityksessä arvioitiin

  • Selvityshenkilöiden mukaan vetoaminen kiinteän hinnan tai sopimuksesta irtautumiseksi määrätyn sopimussakon kohtuuttomuuteen voisivat olla parhaat keinot kalliiksi osoittautuneen määräaikaisen sähkösopimuksen kohtuullistamiseksi.
  • Selvityshenkilöt innostuivat myös sähköalan itsesääntelystä. Heidän mukaansa se voisi tarjota varteenotettavan joustavan lievennysvaihtoehdon, joka voitaisiin vielä räätälöidä asiakaskohtaisesti.
  • Lisäksi selvitys arvioi myös kohdennetun sähköhyvityksen, niin sanotun armahduslain sekä sopimuksesta irtisanoutumisen mahdollisuuksia.

Kuluttajaliitto katsoo, ettei kuluttajien kannalta kohtuuttomalta tuntuvaa tilannetta voida jättää alan itsesääntelyn varaan, vaikka selvityksessä sitä päädyttiin ehdottamaan ikään kuin parhaimpana ratkaisuna.

– Alan itsesääntely ratkaisuna ei mielestämme vastaa eduskunnan lausumasta ilmi käyvää tahtoa, sanoo Pynnönen Andersson.

Porträtt på Kristel Pynnönen Andersson.
Kuluttajaliiton juristi Kristel Pynnönen Andersson. Kuva: Katriina Laine / Yle

Kuluttajaliitto suhtautuukin epäilevästi energiayhtiöiden haluun lähteä laajamittaisesti sovittelemaan sähkösopimuksia uusiksi asiakkaiden kanssa.

– Kuluttaja on näissä helposti alakynnessä. Kuluttajien oikeussuoja olisi mielestämme kaivannut laajempaa osuutta selvityksessä, jolloin olisi selvästi havaittu, että kuluttajat jäävät tässä tilanteessa ilman tehokasta, nopeaa ja kohtuuhintaista oikeussuojaa, Pynnönen Anderson toteaa.

Mitä ratkaisuja Kuluttajaliitto itse ehdottaa ratkaisuksi kalliisiin sähkösopumuksiin?

– Olisiko sitten se, että valtio tulisi kuluttajia vastaan näissä, Pynnönen Andersson väläyttää.

Energiateollisuus on tyytyväinen siihen, ettei selvityksessä ehdoteta sähkösopimusten muuttamista jälkikäteisellä lainsäädännöllä, vaan sopimusehtojen tarkastelu jäisi osapuolten eli energiayhtiöiden ja asiakkaiden välillä ratkottavaksi.