Toisen asteen opiskelijoilta Varsinais-Suomessa kerätyt tarinat paljastivat, että yksinhuoltajaperheille tulee olla tarjolla laajempia tukimuotoja esimerkiksi oppilashuollossa tai lastensuojelussa.
Yksinhuoltajaperheissä kasvaneet nuoret kertoivat tarinoissaan useammin pahoinvoinnista kuin kahden vanhemman perheissä kasvaneet.
– Yksinhuoltajat olivat kovilla korona-aikaan. Samoin lapsiköyhyys on tyypillisempää yksihuoltajaperheissä, sanoo Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n toiminnanjohtaja Miia Hänninen.
Hän varoo kuitenkin vetämästä liikaa suoria johtopäätöksiä. Hännisen mukaan taustalla saattaa esimerkiksi olla vanhempien hiljattainen ero ja tunne siitä välittyy nuoren tekstissä.
– Meidän pitäisi pystyä tehokkaammin kohdentamaan apu ja avun muodot. Nuoresta pitää olla kiinnostunut ja samalla ottaa nuoren perhe paremmin huomioon, sanoo Hänninen.
Koulu ei lisää kaikilla turvaa
Miia Hänninen yllättyi vastanneiden nuorten suhtautumisesta kouluun. Korona-aikana painotettiin koulun tärkeyttä lasten ja nuorten hyvinvoinnille, siltikään puolet vastaajista ei merkinnyt koulua turvalliseksi paikaksi.
– Meidän täytyy tukea erityisesti tyttöjen yhteisöön kuulumisen tunnetta ja vähentää näin ahdistusta.
Vastauksissa tuli esiin myös kouluun liittyviä positiivisia tunteita kuten kouluun pääseminen ja ystävien saaminen.
Noin kahdeksan prosenttia nuorista kertoo kokeneensa koulukiusaamista. Luku on sama sama kuin tänä keväänä tehdyssä THL:n kouluterveyskyselyssä.
Vaikka enemmistö nuorista kertoi tarinoissaan hyvinvoinnista, viidennes tarinoista kuvasi pahoinvointia. Tyttöjen tarinat kuvasivat poikia enemmän ahdistuneisuutta ja stressiä. Hyvinvoinnin heikkeneminen liittyi esimerkiksi koulupaineisiin, kaverisuhteisiin tai omaan mielialaan.
Negatiiviset tarinat linkittyivät esimerkiksi nuoren syömiseen tai ulkonäköön puuttumiseen ja vanhempien ristiriitoihin. Positiivisena nuoret kokivat sosiaalisen median, joka mahdollisti uusien kaverisuhteiden löytämisen ja ylläpitämisen.
Kuuntele nuorta
Nuorten hyvinvointia tarkasteltiin ensimmäistä kertaa hyödyntämällä SenseMaker-menetelmää. Pilotin tavoitteena oli tuottaa nuorten itsensä kirjoittamien tarinoiden avulla parempaa ymmärrystä nuorten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.
Tarinoita saatiin runsaat kaksisataa, suurin osa 15–17-vuotiailta nuorilta. Nuoria lähestyttiin mahdollisimman neutraalisti, he antoivat Hännisen mukaan itse vastauksilleen merkityksen ja määrittelyn.
– Meidän tulisi kiinnostua enemmän siitä, mitä nuoret itse kertovat. Miten he asioita arvottavat ja minkälaisia merkityksiä he niille antavat. Näin pystyisimme huomaamaan tuen tarpeen aiemmin ja kohdentamaan avun paremmin, sanoo Hänninen.
Miia Hänninen toivoo, että tarinallinen työkalu otetaan käyttöön laajemmin hyvinvointialueilla ja kuntien sivistystoimessa.
– Sen avulla ymmärretään paremmin erilaisia lapsiin ja nuoriin liittyviä ilmiöitä.