Suomi on pitkä maa, mutta yli tuhannen kilometrin taival ei ole seikkailunhaluisia reissaajia koskaan hidastanut. Tähän mennessä Suomi on taitettu pituussuunnassa moottorivoimien lisäksi ainakin kävellen, juosten, polkupyörällä ja hevosvoimalla. Tänä kesänä Suomen läpi rullaavat myös setämiesten skeittilaudat.
Erilaisia syitä Suomen koko pituudelta kulkemiselle löytyy niin päähänpistosta, yllytyshulluudesta, rahan keräämisestä hyväntekeväisyyteen, omien rajojen ylittämisestä kuin halusta kokea jotain uutta ja tutustua paremmin omaan kotimaahan. Monet ovat suunnitelleet reissua vuosikaudet, jotkut taas lähteneet muutaman viikon varoitusajalla. Osalla on ollut mukanaan tukijoukko, kun taas toiset ovat valinneet kulkea matkan yksin.
Odottamattomat kommellukset, vastoinkäymiset ja vaikeat hetket kuuluvat reissun luonteeseen ja vaativat fyysistäkin kestävyyttä enemmän luonteen lujuutta. Monille reissun tärkein anti on ollut tutustua matkan varrella uusiin ihmisiin. Onpa yksinäisten kilometrien aikana syntynyt erilaisia oivalluksiakin.
Perille päästyään moni on allekirjoittanut sanonnan, että matka todellakin on tärkeämpi kuin päämäärä. Olipa kulkuväline ja syy Suomen halki kulkemiseen mikä hyvänsä, reissaajia yhdistävät kuitenkin unohtumattomat kokemukset ja yksimielisyys siitä, että reissu kannatti tehdä. Kun tie kutsuu, on lähdettävä.
Polkupyörällä 61 tunnissa vartin unilla
Kalajokinen fysioterapeutti Sami Pahkala pyöräili kolme vuotta sitten Hangosta Nuorgamiin vajaassa 61 tunnissa. Aluksi suunnitelmissa oli polkea 500 kilometriä yhteen menoon, mutta sitten Pahkala päätti kokeilla, pystyisikö hän polkemaan Suomen päästä päähän.
– Kiinnosti tietää, kuinka pitkän pyörälenkin jaksaisin yhteen menoon tehdä. Olen tykännyt koetella omia rajoja ennenkin.
Pahkala pyöräili matkan lähes yhteen putkeen pitäen ajon aikana vain lyhyitä huoltotaukoja. Inarissa väsymys alkoi aiheuttaa hallusinaatioita, ja oli pakko torkahtaa vartiksi. Herättämisestä huolehti veli, joka ajoi osan reissua autolla perässä.
– Seisaaltaan pyöräileminen oli ihan hyvä vaihtoehto ja rauhallisempina hetkinä, kun ei ollut ketään lähettyvillä, lauleskelin aika paljon, kertoo Pahkala keinoistaan pysytellä hereillä.
Pahkala voisi sanojensa mukaan tehdä saman reissun uudestaan, jos joku pistää paremmaksi ja pyöräilee matkan vielä nopeammin. Hän haluaa kannustaa ihmisiä itsensä haastamiseen.
– Todellisuus on se, että ihminen on paljon vahvempi ja kestävämpi kuin luullaan. Olemme aivan liikaa laittaneet kuvitteellisia rajoja elämään, jotka hillitsevät sitä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Periaatteessa pystymme vaikka mihin.
Kävellen irtiotto arjesta 63 päivässä
Kun tamperelaisyrittäjä Helena Kastikaisen työkalenteri tyhjentyi koronan takia kolme vuotta sitten, hän käveli Helsingistä Nuorgamiin 63 päivässä. Kastikainen lähti matkaan muutaman viikon päästä idean saatuaan.
– Se oli seurausta hetken päähänpistosta. Jälkikäteen tarkasteltuna siinä oli selkeästi taustalla kaipaus irtiottoon omasta arjesta ja oravanpyörästä, hyvin suorituskeskeisestä työelämästä.
Kastikainen oli reissuun lähtiessään huonommassa kunnossa kuin oli kuvitellut ja yllättyi siitä, kuinka rankkaa pelkkä käveleminen voi olla. Myös 14 kiloa painavan rinkan kantaminen oli hänelle uutta. Jalkoihin tuli rasitusvammoja, ja rakkojen hoitamiseen kului satoja euroja. Tiukoissa tilanteissa kysyttiin periksiantamattomuutta.
– Niissä hetkissä auttoi se, ettei miettinyt olevansa kävelemässä Nuorgamiin asti vaan sitä, että kunhan pääsen seuraavalle lampputolpalle. Ja keskittyi siihen hetkeen, missä oli.
Alun perin Kastikainen oli aikonut kulkea pitkin hänen ystävänsä suunnittelemaa maisemareittiä. Eksyminen ensimmäisten päivien aikana Sipoonkorven kansallispuistoon sai hänet kuitenkin pysymään valtateiden varsilla. Yöt hän vietti enimmäkseen teltassa.
Kastikainen oli miettinyt etukäteen yksin reissaavan naisen turvallisuusuhkia ja kantoi varmuuden vuoksi mukanaan paprikasumutetta. Keski-Suomessa Kastikainen näki karhun, mutta muita uhkia hän ei reissun aikana kohdannut. Sitäkin enemmän kertyi positiivisia kohtaamisia ihmisten kanssa ja tärkeitä oivalluksia.
– Kun uskalsin heittäytyä tuollaiseen kokemukseen, niin siitä on tullut usko, että pystyn tekemään monia muitakin, omannäköisiä asioita.
Pappa-Tuntureilla Suomi-verkkareissa
Riihimäkeläinen konekorjausalan yrittäjä Kauko Pöllänen ja silloinen Enontekiön, nykyinen Sodankylän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen mopoilivat neljä vuotta sitten Hangosta Nuorgamiin. Pöllänen oli haaveillut moporeissusta pikkupojasta pitäen ja kun hän ehdotti reissuhaaveen toteuttamista Rantapelkoselle, tämä innostui asiasta heti.
– Sitten hän havahtui, että eihän hänellä ole edes mopoa, muistelee Pöllänen nauraen.
Kulkuvälineiksi valikoituivat legendaariset Tunturi-mopot, eli tuttavallisemmin Pappa-Tunturit. Matkaan lähdettiin tietoisesti ennakkosuunnitelmia tekemättä, ja mottona toimi “ketjut kireänä, pipo löysällä”. Reissu tehtiin kulkupeleihin sopivat Suomi-verkkarit päällä ja pilke silmäkulmassa, positiivista huomiota herättäen.
– Kaikki suhtautuivat todella hyvin. Iloisella mielellä naureskeltiin, että tuolla ne kahjot menevät.
Mopot asettivat omat haasteensa matkan varrella. Pöllänen vinkkaakin ottamaan vastaavalle reissulle mukaan joko huoltoauton tai korjaustaitoisen matkakaverin. Pääteitä kannattaa hitaammalla kulkupelillä vältellä ja varata reissua varten tarpeeksi aikaa. Ennakkosuunnittelukaan ei välttämättä ole pahasta, ettei mitään tärkeää pääse unohtumaan.
– Keuruun kieppeillä menimme syömään ja istuimme pöytään, kun joku kaveri tuli kysymään, että miten te yövytte. Jari sanoi, että olemme teltassa yötä ja minä kysyin, onko hänellä teltta. Jari vastasi, että eikö sinun pitänyt ottaa se. Kaveri nauroi, että kyllä te olette velikultia.
Mopoautolla 1000 Facebook-tykkäyksen tähden
Syyskuussa 2016 Facebookiin ilmestyi Jos 1000 tykkää, niin ajamme mopoautolla Hangosta Nuorgamiin -niminen ryhmä. Ryhmän takana olivat 16-vuotiaat lahtelaiset kaverukset Janne Mattila ja Leevi Timonen. Vaaditut 1000 tykkäystä kertyivät kahdessa päivässä.
– Oltiin juuri saatu ajokortit mopoauton ajamiseen, niin ehkä siinä oli vähän intoa ajella niillä vehkeillä, kertoo nykyään autoalan yrittäjänä toimiva Timonen.
Kaverukset lähtivät suurempia suunnittelematta matkaan lokakuussa, kun koulussa oli syysloma. Poikien vanhemmat ajoivat perässä matkailuautolla varmistamassa, että kaikki sujui kuten pitikin.
– Ei ollut minkään näköisiä ongelmia. Sen kun ajettiin vain ja maisema vaihtui, toteaa Timonen.
Matkareitti kulki pienempiä teitä pitkin, ja Nuorgamiin saavuttiin muutaman päivän päästä.
– Se oli aika huikea tapahtuma. Siinä poltettiin K-kaupan pihalla sikarit, nauraa nykyään joukkoliikennealan yrittäjänä toimiva Mattila.
Timonen ja Mattila muistelevat nuoruuden mopoautoreissua hienona kokemuksena, jota voi suositella muillekin. Timosen vinkkinä on ottaa kaveri mukaan reissulle. Mattila vinkkaa ajamaan oman jaksamisen mukaan.
– Ei auta yrittää mitään ennätystä, että kuka ajaa eniten kerralla tai on eniten aikaa nukkumatta, neuvoo Mattila.