Poppia, rockia, viihde-, taide- ja kevyttä musiikkia: niistä on mäntyharjulaisen Taidekeskus Salmelan konserttikesä tehty. Salmela on tunnettu kuvataidenäyttelyistään, mutta tänä päivänä se kuvailee itseään, ei enempää eikä vähempää, kuin festivaaliksi.
Toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkalan mukaan keikat ovat isojen festareiden ja pienten klubikeikkojen välimuoto.
– Puistonäyttämöllemme mahtuu yli tuhat vierasta.Yleisö on silti intiimissä kosketuksessa esiintyjiin, eikä ole mitään isoja screenejä, koska kaikki näkevät taiteilijan, toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala kertoo.
Konsertteja on tänä kesänä kymmenen. Ne tuottavat taloon jo melkein puolet keskuksen rahoituksesta.
– Minulla on haaveena, että konserttikävijöitä olisi 10 000 ja se tarkoittaisi myös 10 000 ihmistä lisää näyttelykävijöinä, Hoikkala sanoo.
Esiintyjien kanssa käydään läpi, millaista konserttia haetaan
Musiikki on ollut osa Salmelan tarjontaa jo vuosikymmeniä, mutta aiemmin kaikki konsertit olivat klassisia ja ne esitettiin kirkossa. Liki vuosikymmen sitten taidekeskus rakensi oman konserttilavan voidakseen laajentaa ohjelmistoaan.
– Lähdimme tavoittelemaan nuorempaa yleisöä ja olemme onnistuneet siinä, Hoikkala sanoo.
Vuosi vuodelta musiikkitarjonta on keventynyt. Viime kesänä lavalla nähtiin muun muassa Eppu Normaali ja Ellinoora, tänä kesänä Hector, Anna Puu ja Tuomari Nurmio.
Yleisöpaikkoja on rakennettu lisää jo kahdesti.
Hoikkalan mukaan musiikkitarjontaa ohjaavat yleisön toiveet.
Ennen keikkaa esiintyjien kanssa käydään läpi näyttämön rakenne, Salmelan yleisöprofiili ja tavoite: tarjota yleisölle kokonaisvaltainen kuvataidetta ja musiikki yhdistelevä elämys.
– Esiintyjillä on aikalailla omat ohjelmistonsa, kun he tänne tulevat. Monet tuntevat Salmelan ja tietävät, mitä täällä pitää esittää, Hoikkala kertoo.
Kesästä odotetaan vilkasta talouskurimuksesta huolimatta
Salmelan näyttely- ja konserttikävijöiden määrä on vakiintunut noin 30 000 vieraaseen kesää kohden. Tänäkään kesänä määrän ei odoteta tippuvan, vaikka monilla on taloudellisesti tiukkaa.
– Pieni huolestuneisuushan tässä on kaiken kaikkiaan koko maailmantilanteesta, mutta luulen, että kulttuuri elää parhaiten vaikeina aikoina ja sen arvostus voi jopa nousta.
Hectorin elokuinen konsertti on jo myyty loppuun. Monet muutkin konsertit ovat puolillaan.
Hoikkala ei voisi kuvitella Salmelaa enää ilman musiikkia. Hän muistuttaa, että viihdemusiikin lisäksi klassinenkin pitää Salmelassa pintansa.
Ja toisaalta, jo aikoinaan kirkkokonserteissa esiintyi Anneli Saaristo.
– Että ei tämä viihdemusiikki mitään uutta ole. Mäntyharjun kirkossa puolestaan näkyy olevan tänä kesänä tarjolla iskelmämusiikkia, että näin se maailma muuttuu, Hoikkala toteaa.