Kun Ruotsissa julkaistiin tuoreimmat inflaatiota kertovat luvut, kääntyi huomio yllättävään asiaan: pop-tähti Beyoncéen.
Yhdysvaltalainen artisti aloitti meneillään olevan maailmankiertueensa Tukholmasta, jossa hänellä oli konsertit toukokuun 10. ja 11. päivä.
Inflaatioluku on yksi keskeisimmistä talouden mittareista. Se kertoo talouden pohjavireestä ja heijastuu jokaisen elämään: mitä suurempi inflaatioluku, sitä nopeammin esimerkiksi ruoka, asuminen ja vaikkapa kampaamokäynnit ovat kallistuneet.
Ruotsissa Beyoncén konserttien arvellaan kiihdyttäneen hintojen nousutahtia.
Pankkikonserni Danske Bankin Ruotsin pääekonomisti Michael Grahn arvioi Financial Times -lehdelle, että Beyoncé heilautti Ruotsin inflaatiota 0,2 prosenttiyksikköä ylöspäin. Konserttien myötä muun muassa yöpyminen tukholmalaisissa hotelleissa tuli kalliimmaksi, samoin ravintoloissa käyminen.
– Se on aika hämmästyttävää yksittäiselle tapahtumalle. Emme ole aiemmin nähneet tällaista, Grahn sanoi.
Yliaktuaari: Tapahtumien ajankohdalla on väliä
Myös Suomessa ilmiö tunnistetaan.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen kertoo, että suuret yleisötapahtumat, kuten urheilukilpailut, konsertit tai konferenssit, voivat heijastua inflaatiolukuun Suomessakin. Hän kertoo kiinnittäneensä kuluttajahintatietoja seuratessaan huomioita esimerkiksi pääkaupunkiseudulla järjestettäviin kansainvälisiin konferensseihin, jotka ovat nostaneet paitsi majoituksen myös taksimatkojen hintoja.
– Kun tulee suuria konsertteja tai muita tapahtumia, toki me silloin näemme, että sillä tietyllä alueella hinnat voivat nousta enemmän kuin muualla, Nieminen kertoo.
– Hinnan muutoksen on kuitenkin oltava suuri ja myös palveluiden ja alueen painoarvo indeksissä on oltava huomattava, jotta se näkyy kokonaisinflaatiossa.
Myös tapahtumien ajankohdalla on merkitystä, sillä majoitus- ja ravintolapalveluita koskevat hintatiedot kerätään EU-tason ohjeistuksen mukaan joka kuun 10.–20. päivä, Nieminen kertoo.
Lue lisää inflaation mittaamisesta täältä.
Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Harri Pönkä pitää niin ikään mahdollisena, että yksittäiset tapahtumat heilauttavat inflaatiota, mutta suhtautuu silti varovaisesti ruotsalaisen pääekonomistin arvioon.
– Pienissä maissa ja niiden pienillä markkinoilla yksittäiset tapahtumat, esimerkiksi isot urheilutapahtumat, tai suurten yritysten hinnanmuutokset saattavat näkyä tilapäisesti kokonaisinflaation tasolla. Se on mahdollista, mutta tässä kyseisessä tapauksessa on kuitenkin epävarmuutta, Pönkä sanoo.
– Minulle ei tule mieleen ihan vastaavaa tilannetta.
Hintojen nousu on helpottamassa
Yksittäisten tapahtumien vaikutus hintatasoon on kuitenkin tilapäistä eli maailmantähtiä ei voi syyttää pidempiaikaisesta hintojen noususta. Kun tapahtuma on ohitse, majoitus- ja matkailupalveluiden hinnat palaavat tyypillisesti takaisin tavanomaiseen tasoonsa. Tämä kannattaa ottaa omassa arjessaan huomioon, sanoo Säästöpankin pääekonomisti Henna Mikkonen.
– Jos on yksittäisenä päivänä yksittäiseen kaupunkiin menossa, niin yleisötapahtumat tuntuvat nopeasti omassa kukkarossa hotellien ja matkalippujen dynaamisen hinnoittelun takia. Kannattaa välttää pahimpia ruuhkahetkiä ja miettiä omaa majoitusmuotoa. Jos pystyy hyvissä ajoin varaamaan esimerkiksi hotelleja, voi säästää pitkän pennin.
Inflaatio on viime aikoina osoittanut helpottamisen merkkejä. Hintojen nousuvauhti on hidastunut ennätyslukemista pitkin kevättä ja sen ennakoidaan yhä hidastuvan kesän edetessä. Yksi syy hintojen nousuvauhdin taustalla on energian hintojen nousun lasku, Harri Pönkä Suomen Pankista sanoo.
– Odotamme, että energian hintojen lasku jatkuu ja hidastaa inflaatiota kuluvana vuonna ja ensi vuoden aikana.
Toukokuussa inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos oli 6,8 prosenttia, kun huhtikuussa se oli 7,9 prosenttia.
Helpotusta arkeen tuo myös voimaan tulevat palkankorotukset ja kertaerät, sanoo Säästöpankin Mikkonen.
– Kiinni kurominen kuitenkin kestää useamman vuoden, sillä sen verran iso lovi ihmisten ostovoimaan on tullut.
Kuuntele alta Politiikkaradion jakso, jossa keskustellaan ahneusinflaatiosta.
Aiheesta voi keskustella tiistaihin 27. kesäkuuta kello 23:een saakka.