Toisen roska on toisen aarre. Ainakin helsinkiläiselle Timo Thusbergille eli taiteilija Tuza von Thusbergille.
Mies on tullut tavanomaiseen tapaansa heittelemään magneettia Hakaniemen torin laidalle. Tarkoitus on onkia, mutta ei kaloja.
– Katsotaan, mitä Ahdin aarrearkussa on, Thusberg sanoo.
Mies heittää narun päähän köytetyn magneetin mereen ja vitkutellen vetää sen takaisin rantaan. Ohikulkijat pysähtyvät katsomaan operaatiota.
– Tämä on kuten oikeassa kalastuksessa, aikaa vievää hommaa. Saa houkutella, syökö kala tänään.
Thusberg on onkinut roskaa nyt kolme kesää Helsingissä. Mereen päätyvän tavaran määrä näkyy Thusbergin saalismäärissä. Roska ei ole toistaiseksi loppunut.
– Roskaa on aivan liikaa. Sitä aavisti, että roskaa on, mutta ei koskaan tajunnut, että sitä on näin paljon, Thusberg sanoo.
Noin 70 prosenttia roskasta lepää pohjalla
Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Sanna Suikkasen mukaan roskan määrä meressä ei ole viimeisten vuosien aikana ainakaan vähentynyt. Erityisesti kesällä rannoille jää helposti roskaa.
– Suurin osa roskasta on muovia, joka hajoaa hyvin hitaasti ympäristössä, ja sitä kokoajan kuitenkin tuotetaan lisää.
Suikkasen mukaan suurin osa eli noin 70 prosenttia merien roskasta on meren pohjalla, 15 prosenttia pinnalla ja 15 prosenttia rannoilla. Meren pohjalla olevien roskien määrää ei toistaiseksi voi mitata Suomessa, sillä seurantaa on vaikea toteuttaa Itämeren samean veden ja huonon näkyvyyden vuoksi.
Siksi merien roskaantumista seurataan Suomessa pääosin rantojen roska-aineiston avulla. Suomen rannoilla on keskimäärin noin 35 roskakappaletta tuhannella neliömetrillä. Helsingin tarkkailupisteellä Pihlajasaarella vastaava luku on yli 230 kappaletta.
– Kaupunkirannoilla on selvästi eniten roskaa, ja sitä kertyy kokoajan lisää, Suikkanen kertoo.
Roskaa on seurattu yhteensä 14 merenrannalta eri puolilla Suomea kolme kertaa vuodessa vuodesta 2012 lähtien.
– Muovia on näillä seurantarannoilla ylivoimaisesti suurin osa, jopa 90 prosenttia, Suikkanen sanoo.
Suikkasen mukaan muovi on kestävää ja kevyttä. Se kulkeutuu tyypillisesti kauas lähteiltään eikä hajoa tai maadu kovin nopeasti. Kun se hajoaa pienemmäksi, syntyy mikro ja nanomuovia. Tämä voi kulkeutua ravintoketjussa suurempiin eliöihin.
Metalli puolestaan vajoaa helposti meren pohjaan, jossa se lopulta hajoaa. Metalliesineistä voi liueta esimerkiksi vesieliöille haitallisia raskasmetalleja.
Taidetta meren antimista
Magneettikalastaja Thusberg on jo pienestä asti ollut kiinnostunut ympäristön suojelusta. Harrastus sai alkunsa, kun Thusberg osti netistä magneettikalastusvälineet.
– Mulla ei ollut sukelluskamoihin varaa ja on aina kiinnostanut, mitä veden alla on, Thusberg kertoo.
Thusbergin mukaan siltojen alta ja erityisesti torien läheisyydestä löytyy usein eniten roskaa. Magneettikalastaja kertoo onkineensa kesäisin useita kymmeniä pyöriä ja sähköpotkulautoja merestä. Tämä ei kuitenkaan ole tavatonta.
Helsingin kaupungin kunnossapitoyhtiö kertoi keränneensä kaupungin rantavesistä jätettä reilu 100 kuutiometriä viime kesäkaudella. Tästä ennätysmäärä oli sähköpotkulautoja ja kaupunkipyöriä.
Magneetti tepsii metalliseen roskaan, mutta kenttälapiolla Thusberg on onnistunut keräämään myös meren pohjaan vajonnutta muovia ja kankaanpaloja. Erikoisimmat löydökset ovat olleet petankkikuula ja vanha veitsi. Mitään järin arvokasta Helsingin rantavedet eivät ole kuitenkaan tarjonneet.
– Magneetit eivät ota ollenkaan kiinni jalometalleihin, päinvastoin. Aarrearkun kansi me voidaan saada ylös, mutta ei itse aarretta.
Isoimmat ongitut asiat ovat olleet skootteri tai puistonpenkki. Suurimpia saaliita metsästäessä harvoin kuitenkaan pärjää yksin, sillä lietteessä lilluneet tavarat voivat olla hyvinkin painavia. Nostaminen onkin usein magneettikalastuksen vaikein osuus.
– Bensaskootteria meitä oli viisi henkilöä vääntämässä ylös. Ohikulkijoitakin joutui pyytämään vetämään narusta, Thusberg kertoo.
Kun mies on kerännyt roskaa, hän usein ilmoittaa tästä kaupungin kunnossapitoyhtiö Staralle. Usein kunnossapito tulee hakemaan roskat, ja ne jatkavat matkaansa kaatopaikalle.
Ohikulkijoilta on kuitenkin tullut pyyntö, että merestä noukittu tavara jätettäisiin hetkeksi aikaa katsottavaksi.
Niinpä metalliartesaaniksi aikoinaan valmistunut Thusberg on päättänyt tehdä roskasta taidetta niputtamalla löytämiään tavaroita yhteen.
Kehut lämmittävät
Thusbergin mukaan magneettikalastusta on jaksanut harrastaa monesta eri syystä. Se on koukuttavaa ja palkitsevaa. Ulkona saatetaan viettää useita tunteja aikaa. Kalastamaan Thusberg tulee aina hyvällä säällä, ja hän on paikalla niin pitkään, kunnes saa jotain isompaa ylös.
– Silloin tietää tehneensä hyvän työn ja tulee hyvä mieli. Pitää myös joskus tyytyä ottaa vähän vähemmän ja jättää muillekin vähän.
Myös ihmisten kehut lämmittävät.
– Huomasi, että hei tämähän on parasta, että tässä voi olla hyödyksi ja iloksi. Sitten tuli näitä ihmisten kommentteja, että hyvää työtä, niin kyllä se ilo kasvoi.
Roskaamista magneettikalastaja ei ymmärrä.
– Tällaisen sarjapaiskijan voisi todellakin laittaa noukkimaan näitä, ainakin huonolla ilmalla, Thusberg kertoo.
Thusberg uskoo, että yksi ihminen voi omalla esimerkillään tehdä paljon.
– Mä rakastan merta, mä rakastan Stadia. Mitä yksi mies pystyy tekemään, mitä sitten jos meitä olisi enemmän.