Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava Helsinki Pride -viikko on pyörähtänyt käyntiin tänään maanantaina.
Helsinki Pride ilmoitti toukokuussa, että tapahtuma ei kelpuuta kokoomusta ja keskustaa yhteistyökumppaneikseen tänä vuonna. Syyksi Helsinki Pride ilmoitti sen, että kokoomuksen ja keskustan kansanedustajien kanta uuteen translakiin ei ollut yhtenäinen.
Nyt kokoomus on pääministeripuolue. Hallitusohjelmassa ei ole seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin liittyviä kirjauksia.
Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtajan Senni Moilasen mukaan puolueiden sulkeminen pois yhteistyöstä herätti kuitenkin keskustelua siitä, että kokoomus haluaa osoittaa olevansa sateenkaarevien ihmisten puolella.
– Nyt on myös toivoa, että he lunastavat nämä lupaukset ja seisovat seuraavan neljän vuoden aikana johdonmukaisesti ja suoraselkäisesti sateenkaarevien ihmisten ja muiden vähemmistöjen oikeuksien puolella, Moilanen sanoi Ylen aamussa.
Helsinki Pride: Valtionjohdolla on vastuu puuttua vihapuheeseen
Asenneilmapiiri sateenkaari-ihmisiä kohtaan on muuttunut Suomessa yleisesti ottaen myönteisemmäksi, mutta samaan aikaan kielenkäyttö on koventunut esimerkiksi somessa, Helsinki Pride -yhteisön edustajat sanovat. Siihen pitäisi heidän mukaansa puuttua.
– Se pitää tunnistaa, siihen pitää tarttua ja siitä pitää sanoutua irti, sanoo Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen.
Puheenjohtaja Senni Moilanen katsoo, että erityisesti puolue- ja valtiojohdolla on vastuu osoittaa, etteivät ylintä valtaa käyttävät ihmiset hyväksy väkivaltaista puhetta.
– Sanoisin, että pääministeri voisi hyvinkin irtisanoutua vihapuheesta ja osoittaa meille kaikille suomalaisille, että Suomessa puhutaan kaikista kunnioittavaan sävyyn, Moilanen toteaa.
Helsinki Pride -viikko huipentuu perinteiseen kulkueeseen lauantaina. Tapahtuman järjestäjät kertovat tekevänsä yhteistyötä poliisin kanssa turvallisuuden takaamiseksi.
– Nyt ei ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä vuosi sujuisi ihan yhtä ihanasti ja turvallisesti kuin muutkin kulkueet Helsingissä ovat pääasiassa sujuneet, sanoo Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on sanonut pitävänsä poliittisena päätöstä sulkea puolue ulos Helsinki Pridesta.