KPO yhtymä tiedotti 26.6. Sokoksen uusista tiloista Vaasassa.
Tavaratalo avataan samoihin tiloihin, missä se aikaisemminkin toimi, eli nykyisen H&M -myymälän paikalle Rewelliin.
Myymälä rakentaminen aloitetaan alkuvuodesta 2024 ja se tullaan avaamaan keväällä 2024.
Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop toteaa tiedotteessa, että Siitä lähtien kun Sokoksen paluusta Vaasan ilmoitettiin, on tarkemmasta sijoituspaikkaa spekuloitu.
– Meillä on ilo kertoa, että Sokos palaa juurilleen, eli juuri samalle paikalle missä se aikanaan sijaitsi.
Sokos-tavarataloja on ollut jo 71 vuoden ajan. Uusien työntekijöiden rekrytointi käynnistyy loppuvuoden aikana.