Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut kaksi työnjohtajaa sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Sekä päätoteuttajan vastaava työnjohtaja että aliurakoitsijan työnjohtaja tuomittiin 30 päiväsakkoon. Tuomiosta kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Tapaus liittyy Kouvolassa purkutöissä toukokuussa 2021 sattuneeseen työtapaturmaan, jossa kokematon ja nuori vuokratyöntekijä loukkasi sormensa.
Kaksi vuokratyöntekijää oli Kouvolassa purkamassa noin 80 kilon painoista lämmityskattilan kennoa. Tapaturma sattui, kun he kuljettivat kattilasta lohkottua osaa käsin ulos. Ote lohkosta petti sillä seurauksella, että toisen työntekijän sormet jäivät puristukseen lohkon ja metallikehikon väliin.
Molemmat työntekijät työskentelivät aliurakoitsijana toimineen yhtiön työnjohdon alaisuudessa.
Nuorta ikää ei huomioitu riittävästi
Syytteen mukaan päätoteuttajan vastaavan työnjohtajan laiminlyonnit koskivat purkutöiden suunnittelua. Kirjallisia suunnitelmia turvallisesta purkutyöstä ei ollut tehty, eikä niitä näin ollen voitu myöskään panna käytäntöön, toteuttaa tai seurata.
Aliurakoitsijan työnjohtaja oli puolestaan syytteen mukaan laiminlyönyt perehdyttämisvelvollisuuden. Sormensa loukanneen nuorta ikää ja lyhyttä kokemusta alalta ei otettu riittävästi huomioon.
Työnjohtajat kiistivät syytteet. Päätoteuttajan vastaava työnjohtaja katsoi, ettei hän ole laiminlyönyt velvoitteitaan. Hän oli laatinut turvallisuussuunnitelman kohteesta ja hän katsoi, että purkutyön suunnittelu oli kuulunut aliurakoitsijoille. Aliurakoitsijan työjohtaja puolestaan vetosi siihen, että hän oli suullisesti perehdyttänyt asianomistajan kyseiseen työhön.
Käräjäoikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi.