Maailmankuulu neurokirurgi Juha Hernesniemi on kuollut 75-vuotiaana. Hernesniemen elämäkerran kustantaja WSOY on vahvistanut tiedon kuolemasta Ylelle. Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.
Hernesniemi työskenteli muun muassa Helsingin yliopiston neurokirurgian professorina ja Helsingin Töölön sairaalan (HUS) neurokirurgian klinikan ylilääkärinä. Hän jäi eläkkeelle professorin ja ylilääkärin virasta 68-vuotiaana vuonna 2015, mutta työskenteli sen jälkeen Perussa, Indonesiassa, Kiinassa, Nepalissa ja Yhdysvalloissa.
Palkittu ja arvostettu Suomessa ja maailmalla
Huippukirurgi osallistui uransa aikana yli 70 000 neurokirurgisen potilaan hoitoon ja teki yli 16 000 keskushermostoon kohdistuvaa leikkausta. Hänellä oli laaja kokemus Suomessa yleisen aivovaltimon pullistuman eli aneurysman repeämisestä johtuvista leikkauksista.
Hernesniemen työtä leikkaussalissa kävi seuraamassa tuhansia asiantuntijoita ympäri maailmaa. Hän myös leikkasi vaikeahoitoisista aivoverisuonisairauksista ja aivokasvaimista kärsineitä potilaita, joita tuotiin Töölön sairaalaan Hernesniemen hoidettavaksi ulkomailta asti.
Hernesniemi opiskeli lääkäriksi Zürichissä Sveitsissä vuosina 1966–1973. Neurokirurgian erikoistumisopintonsa hän suoritti Helsingin yliopistossa, minkä jälkeen hän siirtyi vuonna 1980 Kuopion yliopistollisen sairaalan neurokirurgian poliklinikalle.
Hernesniemi palkittiin useasti työstään lääketieteen alalla. Hän sai vuonna 2007 arkkiatri Risto Pelkosen palkinnon Tampereen lääkäripäivillä. Palkinto myönnetään lääkärille, joka ”joka on merkittävästi edistänyt lääkärin työn tiedollista, taidollista sekä ihmisläheistä sisältöä”. Vuonna 2011 Mensa palkitsi Hernesniemen Mensa-palkinnolla.
Hernesniemen elämäkerran kustantajalla WSOY:llä ei ole kertomansa mukaan tiedossa kuolinsyytä eikä ajankohtaa.