Salamaniskun sytyttämä omakotitalo paloi korjauskelvottomaksi Seinäjoella

Myös maastoa paloi eri puolilla maakuntaa. Erikoisin tapaus oli Seinäjoella, jossa asuntovaunun rengas aiheutti pienen maastopalon.

Salama välähtää taivaalla.
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on riittänyt tehtäviä keskiviikkona. (arkistokuva) Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle
  • Ismo Vähäsarja

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella oli kiireinen keskiviikko.

Asuntovaunusta irronnut rengas aiheutti maastopalon klo 15 jälkeen Seinäjoen Hamarintiellä. Kuuma rengas oli sytyttänyt ojanpenkan palamaan, mutta liekit saatiin tukahdutettua jo nopealla alkusammutuksella.

Maastoa paloi myös muun muassa Kurikan Ala-Vallissa, jossa salamanisku aiheutti maastopalon. Päivystävän palomestarin mukaan paloalue oli muutaman aarin kokoinen.

Myös Kauhavan Pelkkikankaantiellä ukkonen sytytti pienen maastopalon. Hälytys tuli pelastuslaitokselle hieman ennen klo 16.

Salama iski taloon

Seinäjoen Iisakinpojankadulla salama iski uudehkoon omakotitaloon ja aiheutti tulipalon, joka lähti leviämään rakennuksen yläpohjasta. Yksikerroksinen, noin 150-neliöinen talo paloi päivystävän palomestarin Maria Antilan mukaan korjauskelvottomaksi.

– Tässä tapauksessa kävi todella huono onni, että salama iski taloon ja palo lähti niin nopeasti leviämään, Maria Antila sanoi.

Syttymishetkellä talossa oli sisällä kaksi ihmistä, jotka kuulivat salamaniskusta johtuneen kovan pamauksen. Toinen asukkaista huomasi sähköpääkeskuksen tarkistaessaan, että kaikki sulakkeet olivat paukahtaneet pois päältä. Samalla sisälle alkoi jo tulla savun hajua.

Molemmat talossa olleet pääsivät omin avuin ulos rakennuksesta, eikä henkilövahinkoja tullut.

Päivitykset: Otsikkoa muutettu ja lisätty päivystävän palomestarin antamat tiedot rakennuspalosta.