Osa perussuomalaisista käyttää äärioikeistolaista puhetapaa, koska puolue ei halua menettää äänestäjiä radikaaleille pienpuolueille, arvioi tutkija

Äärioikeistolaisella retoriikalla houkutellaan äänestäjiä, mutta sillä voi olla myös hankalia poliittisia seurauksia, sanoo politiikan tutkija Emilia Palonen.

Politiikan tutkija Emilia Palonen sanoo, että elinkeinoministeri Vilhelm Junnila hyödyntää puheessaan äärioikeiston suosimaa “kaksoispuhetta”.
  • Laura Kangas

Perussuomalaisissa on henkilöitä, jotka käyttävät tietoisesti äärioikeistolaista puhetapaa tietoisesti houkutellakseen äärioikeistolaisesti ajattelevia äänestäjiä, arvoi politiikan tutkija Emilia Palonen Ylen aamussa.

Palonen uskoo, että perussuomalainen puolue nostaa tarkoituksellisesti esiin äärioikeistolaista retoriikkaa käyttäviä henkilöitä.

Palosen mukaan perussuomalaisten tarkoituksena on puhutella pienpuolueiden äänestäjiä ja niitä, jotka harkitsevat sellaisten äänestämistä. Suomeen on syntynyt viime vuosina useita äärioikeistolaisia puolueita, joihin voi valua ääniä perussuomalaisilta, Palonen sanoo.

– En ole tässä sanomassa, että perussuomalaiset olisi kokonaisuudessaan äärioikeistolainen puolue. Mutta siellä on myös äärioikeistolaisia toimijoita ja äärioikeistolaisia äänestäjiä. Heidän kanssaan nyt tässä flirttaillaan, Palonen sanoo.

”Äärioikeistolle huumorin käyttö on kaksoispuheen tapa”

Elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan vanhoista sanomisista ja esiintymisistä nousi keskustelu pian hallituksen muodostamisen jälkeen. Junnilan puheissa on ollut viittauksia natsismiin ja Junnila on esiintynyt samoissa tilaisuuksissa äärioikeistolaisten toimijoiden, kuten lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa.

Junnila on kiistänyt olevansa äärioikeistolainen ja sanonut natsiviittauksiaan huumoriksi.

Palosen mukaan Junnilan teot eivät ole olleet vain vitsailua, vaan kaksoisviestintää. Tutkijoiden mukaan kaksoisviestintä tarkoittaa sitä, että äärioikeistolaisilla ”vitseillä” vedotaan äärioikeistolaisiin äänestäjiin, mutta muille sitä voidaan perustella huumorilla.

Tarkoituksena on, että äärioikeistolaiset ymmärtävät, mitä viesteillä tarkoitetaan, mutta muille äärioikeistolaisuus voidaan kiistää.

– Me tiedämme, että äärioikeistolle huumorin käyttö on kaksoispuheen tapa. Junnila on toisin sanoen itse käyttänyt tällaista äärioikeistolaista retoriikkaa, Palonen sanoo.

Viesti kantautuu myös maailmalle

Palonen huomauttaa, että vaikka puolue näennäisesti laittaisikin äärioikeistolaista retoriikkaa käyttävän poliitikon kuriin, äärioikeistolainen viesti on jo ehtinyt levitä.

Äärioikeistolaisiin vetoamisella voi olla myös hankalia seurauksia. Palonen uskoo, että se voi aiheuttaa kitkaa ulkomailla.

– Israelissa, Saksassa ja muuallakin tulkitaan tilannetta niin, että Suomessa on ”natsiministeri”. – – Voidaan kysyä, mitkä yritykset haluavat lähteä hänen kanssaan ulkomaille.

Palonen ja muut Ylen aamussa vierailleet asiantuntijat uskovat, että Junnilan yhteydet äärioikeistolaisuuteen ovat olleet hyvin perussuomalaisten johdon tiedossa.

– Olisi aika outoa, jos nämä asiat eivät olisi olleet perussuomalaisten johdon tiedossa ministeriksi valitusta henkilöstä, Palonen sanoo.