YK:n lastenrahaston UNICEFin johtaja Catherine Russell varoitti torstaina maailmaa olemaan hylkäämättä väkivallan riivaamaa Haitia. Hänen mukaansa köyhästä Karibianmeren valtiosta on todella tulossa unohdettu kriisi.
–Jengeihin värvätyt lapset, poltetut talot ja raiskatut nuoret tytöt ovat esimerkkejä viimeisimmistä Haitin kansaa kohdanneista kauhuista, hän kuvaili.
Muutamaa päivää aiemmin Haitin pääkaupungista Port-au-Princestä palannut Russell sanoi, että lähes puolet Haitin väestöstä, ennätykselliset 5,2 miljoonaa ihmistä, tarvitsee nyt kipeästi humanitaarista apua. Lapsia tässä joukossa on lähes kolme miljoonaa.
Russellin mukaan väkivaltaiset, aseelliset jengit hallitsevat yli 60:tä prosenttia maan pääkaupungista Port-au-Princestä ja suuria alueita maaseudulla.
– Tiimimme siellä kertoi minulle, ettei tilanne ole koskaan ollut näin huono, hän sanoi.
– Haitia vaivaavat ennennäkemätön nälkä ja aliravitsemus, lohduton köyhyys, rampa talous, koleran uusiutuminen sekä valtava turvattomuus, joka luo tappavan, alaspäin suuntautuvan väkivallan kierteen, Russell korosti.
Haitin kriisiä pahentavat tulvat ja maanjäristykset.
– Ne muistuttavat edelleen meitä kaikkia siitä, kuinka haavoittuvainen Haiti on ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien takia, Russell sanoi.
Raiskauksilla pelotellaan ja kontrolloidaan
UNICEFin johtaja kertoi, että Haitin jengit käyttävät aseenaan raiskauksia pelotellakseen ja kontrolloidakseen ihmisiä.
Erään uhreista hän kohtasi eloonjääneiden keskuksessa Port-au-Princessä.
– 11-vuotias tyttö kertoi minulle mitä pehmeimmällä äänellä, että viisi miestä oli nappannut hänet kadulta, Russell sanoi.
– Kolme miehistä raiskasi hänet. Kun puhuimme, tyttö oli kahdeksannella kuulla raskaana, ja hän synnytti vain muutama päivä myöhemmin.
Russellin mukaan koulut ja julkiset tilat, joiden pitäisi olla turvallisia, eivät enää säälimättömän väkivallan keskellä ole sitä.
Kansainvälistä yhteisöä Catherine Russell syytti saamattomuudesta
– Maailma pettää kollektiivisesti haitilaiset, ja ellemme ryhdy välittömiin toimiin, on vaikea kuvitella heille ihmisarvoista tulevaisuutta, hän sanoi.
Russell myös huomautti, että Haitin hallituksen vetoomukseen kansainvälisen avun saamiseksi on toistaiseksi jätetty vastaamatta.
– Emme voi katsoa tämän maan hajoavan täysin, hän sanoi.
Lähde: AFP