Kainuun Setan puheenjohtaja Amelia Eskelisen mukaan Kajaanissa ja Kainuussa on vielä tehtävää, jotta ihmiset eivät tulisi syrjityksi seksuaalisuuden tai sukupuolen takia.
– Kyllähän täältä ihmiset muuttavat muualle, jotta voi olla oma itsensä ilman pelkoa syrjityksi tulemisesta.
Muuttoliikettä on nähtävillä erityisesti suurempiin kaupunkeihin.
Eskelinen kertoo, että Kajaanin kaupungin päätös jättää nostamatta sateenkaarilippu salkoon ei tullut yllätyksenä.
Amelia Eskelisen mukaan kouluissa pitäisi keskustella enemmän seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuudesta. Keskusteluryhmille on Eskelisen mukaan kysyntää, mutta Setalla ei ole tarpeeksi resursseja niiden järjestämiseen.
Espoosta Kajaaniin muuttanut Saga Koski on toista kertaa mukana järjestämässä pride-tapahtumaa Kajaanissa.
– Kovin ylpeä olen siitä, mitä olemme saaneet tehtyä.
Kainuun pride-viikko käynnistyy tänään maanantaina 3.7. monisuhteisuus-paneelikeskustelulla Kajaanin kirjastolla ja päättyy sunnuntaina Sateenkaari-piknikkiin Kuhmossa.
Korjattu: 4.7.2023 klo 11.05 Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Sagan sukunimi olisi Koskinen. Tekstiin korjattu oikea sukunimi Koski.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.