Riikka Purra kommentoi yleisesti vanhoja verkkokirjoituksiaan: Ei aio pahoitella aikaisempia kirjoituksiaan tai tekemisiään

Purra kommentoi blogissaan, että ei kansanedustajana tai ministerinä kirjoittaisi kaikkia asioita, joita on aiemmin kirjoittanut. Hän ei kuitenkaan aio pahoitella menneitä.

Riikka Purra puhuu medialle.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra perussuomalaisten puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa sunnuntaina 18. kesäkuuta 2023. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Salla Jantunen

Sosiaalisessa mediassa on jälleen käyty keskustelua siitä, onko perussuomalaisten puheenjohtaja ja vastavalittu valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) rasistisia viestejä Jussi Halla-ahon (ps.) Scripta-blogin vieraskirjaan vuonna 2008 kirjoittaneen riikka-nimimerkin takana.

Purra ruotii keskustelua tuoreessa blogikirjoituksessaan. Hän sanoo yleisesti kirjoittaneensa useille eri nettifoorumeille ja keskusteluryhmiin monilla eri nimimerkeillä 2000-luvun alusta alkaen.

– Ennen vaaleja talvella (IL 1.2.2023) ja nyt uudelleen tarmokkaat toimijat ovat kahlanneet taas myös Halla-ahon blogin Scriptan vieraskirjaa läpi ja etsineet sieltä allekirjoittaneen syntejä. Puhutaan vuodesta 2008. Eli lähes 10 vuotta ennen politiikkaa edes mukaan lähtemistäni.

– Jatkoakin varmasti on luvassa, sillä kirjoituksiani löytyy internetistä tuhansia. Mukavaa puuhaa arkeologeille, Purra kirjoittaa.

Purra ei vahvista tiettyä nimimerkkiä

Purra on jo aikaisemminkin myöntänyt kirjoittaneensa Scriptan vieraskirjaan. Hän ei blogissaan kommentoi sitä, onko vieraskirjassa esiintyvä nimimerkki riikka hänen alustalla käyttämänsä.

Yle poimi Wayback Machine -arkiston kautta muutamia esimerkkejä riikka-nimimerkin kirjoituksista vieraskirjassa.

riikka-nimimerkki on vieraskirjassa kirjoittanut esimerkiksi 25. elokuuta 2008 seuraavasti: ”Terveisiä Barcelonasta. Täällä ei näy "hälyyttävä maahanmuutto-ongelma". Neekerit myyvät piraatti-Vuittoneita Las Ramblasilla, huivit ovat piilossa ja kukin kastissaan. Täytyy olla kusetusta, sekin sitten.

25. syyskuuta 2008 riikka-nimimerkki kirjoitti junassa tapahtuneesta välikohtauksesta maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa ja lisäsi kertomuksen yhteyteen, että ”Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.”

Iltalehti kysyi nimimerkistä Purralta helmikuussa 2023. Puoluejohtaja ei silloinkaan vastannut kysymykseen nimimerkistä. Hän totesi silloin, että hänellä ei ole tarvetta kommentoida kirjoituksia.

– Vieraskirjassa ja Hommafoorumilla olen keskustellut maahanmuutosta, kuten olen julkisuudessa kertonut. Lisäksi olen tavannut palstan muita kirjoittajia, kuten pääjehu Halla-ahoa, muutamia kertoja Annankadun olutbaarissa ja satunnaisesti muissa yhteyksissä. Vieraskirjassa ei ollut mitään rekisteröintiä vaan kuka tahansa saattoi kirjoittaa millä tahansa nimellä, Purra kirjoittaa blogissaan.

Ei aio pahoitella aikaisempia kirjoituksiaan tai tekemisiään

Tänään maanantaina julkaistussa blogissaan Purra kirjoittaa, ettei kansanedustajana tai ministerinä kirjoittaisi, sanoisi tai tekisi kaikkia asioita, joita on aikaisemmin kirjoittanut, sanonut tai tehnyt.

– Olen varmasti kirjoittanut ja sanonut asioita, jotka ovat tyhmiä tai mielettömiä tai rumasti sanottu tai huonosti valikoituja. Olen nykystandardein varmasti käyttänyt myös huonoa huumoria – teen sitä muuten vieläkin, kuten useimmat tuntemani ihmiset.

Hän ei koe tarvetta irtisanoutua tai pahoitella aikaisempia kirjoituksiaan tai tekemisiään.

– Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä? En varmasti ole samaa mieltä läheskään kaikista asioista. Monista olen, mutta en aio lähteä median ja vasemmiston kanssa peliin, että mistä olen ja mistä en. Tai olenko kirjoittanut tuon ja tuon vai en ole. Siitä kun ei tulisi loppua. Ei minkäänlaista loppua. Muistikin tulisi jo vastaan. Antaa kiinnostuneiden siis kaivaa, Purra kirjoittaa.

Monen muunkin perussuomalaisen ministerin kirjoituksia ja puheita on viime viikkoina käsitelty julkisuudessa.

Elinkeinoministeriksi alkujaan valittu Vilhelm Junnila (ps.) päätti erota tehtävästään, kun hänen äärioikeistoon viittaavia kirjoituksiaan nostettiin julkisuuteen. Ylen MOT-toimitus löysi myös virheellisyyksiä hänen ilmoittamistaan koulutukseen ja uraan liittyvistä tiedoista.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 11.7. kello 23:een saakka.