Eduskunnan puhemies, perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho katsoo, että Suomesta ei voi tulla samanlainen maahanmuuttoon perustuva yhteiskunta, kuin Yhdysvalloista.
– Perussuomalaiset haluavat pitää maahanmuuton määrät hallittavina. Kansalaisuus tulisi myöntää vain sellaisille ihmisille, jotka osoittavat, että heillä on halu integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan.
Halla-aho kokee viimeaikaisen keskustelukulttuurin tulehtuneena ja on huolissaan siitä, että toisen osapuolen oikeutta sanoa mielipiteensä ei haluta tunnustaa. Hänen mukaansa viimeaikaisissa keskusteluissa yhä useampi asia on lakannut olemasta poliittinen kysymys.
Viimeaikaisilla keskusteluilla Halla-aho viittaa valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rasistisiin ja väkivaltafantasioita sisältäviin kirjoituksiin Scripta-blogin vieraskirjassa ja niistä kirvonneeseen julkiseen keskusteluun.
– Tästä tulehtuneisuudesta syytetään perussuomalaisia, mutta itse näen suurempana ongelmana lisääntyvän mustavalkoisuuden.
Halla-aho puolestaan kertoo, että hänellä ei ole vaikeuksia tunnustaa erimielisiä mielipiteitä.
– En näe, että se olisi millään tavoin ongelma, että osa kansasta ei ole perustavanlaatuisissa kysymyksissä minun kanssani samoilla linjoilla.
Halla-aho ilmoitti viime viikolla tavoittelevansa presidenttiehdokkuutta.
Hän kertoo olevansa kaikkien niiden asialla, jotka haluavat elää tämän yhteiskunnan sääntöjen mukaan, ja jotka antavat oman panoksensa tälle yhteiskunnalle.
– Samaan aikaan korostan sitä, että suomi on suomalaisten kansallisvaltio, samalla tavalla niin kuin Somalia on somalialaisten kansallisvaltio.
Halla-aho korostaa, että päätöksentekijät eivät voi olla yksittäisten eturyhmien tai väestöryhmien asianajajia päätöksenteossa.
– Meidän tulee rakentaa sellaisia tulokulmia, jossa kaikkien osapuolten intressit otetaan huomioon.
Eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon koko 8 minuuttia -haastattelun voit katsoa Areenassa:
Muokattu 21.11: Lisätty tieto keskusteluista, johon ”viimeaikaisilla keskusteluilla” artikkelissa viitataan.