Sateet parantaneet viljasadon näkymiä – alkukesän kuivuus jättänee sadon korkeintaan keskinkertaiseksi

Alueelliset vaihtelut viljojen satonäkymissä jopa kuntien sisällä ovat suuria. Osa pelloista tarvitsisi yhä lisää vettä, osalle sitä ei enää kaivata.

Kypsyvä ohrapelto.
Erityisesti ohrakasvustot kärsivät alkukesän kuivuudesta. Kuva: Sari Ursin / Yle
  • Mika Viljanen

Alkukesän poikkeuksellinen kuivuus näkyy väistämättä tämän kesän viljasadossa.

Vaikka juhannuksen jälkeen vettä on tullut paikoin runsaastikin, tämä ei enää pysty satoa kokonaan pelastamaan. Sateet ovat kuitenkin auttaneet sellaisia peltoja, joissa kasvustot olivat vielä kuivuuden jäljiltä kohtuullisessa kasvussa.

Kehityspäällikkö Sari Peltonen Pro Agria Keskusten liitosta arvioi, että viljasadosta tulee tänä vuonna korkeintaan keskinkertainen.

– Selvää on, että keskimääräistä parempiin satoihin ei enää päästä. Kuivuus sattui sadon kehittymisen kannalta niin pahaan aikaan, Peltonen toteaa.

Kuivuus koetteli rankalla kädellä muun muassa Varsinais-Suomen kevätviljojen kasvustoja. Pro Agria arvioi, että suurimmat satomenetykset osuvat ohraan.

Suotuisaa säätä tilauksessa

Kehityspäällikkö Sari Peltosen mukaan tämän kesän ilmiöihin kuuluu se, että satonäkymissä on suuria paikallisia vaihteluita, jopa yksittäisten kuntien sisällä.

Osa pelloista tarvitsee yhä lisää vettä, osa ei sitä enää kaipaa.

– Ajoittaisia sateita siis vielä toivotaan heinäkuussa ja reilun parinkymmenen asteen lämpötiloja. Elokuussa toiveissa on poutasäätä, Peltonen sanoo.

Peltosen mukaan syysviljat ovat kestäneet kuivuutta kevätviljoja paremmin, mutta niiden osuus kylvöistä on varsin pieni.

Monivuotiset kasvit, kuten esimerkiksi nurmet ja sokerijuurikkaat ovat hyötyneet juhannuksen jälkeisistä sateista.