Kaupungit suitsivat sähköpotkulautojen vuokraamista kilpailutuksilla, siksi Tier ei enää vuokraa sähköpyöriä Joensuussa

Saksalaisella Tierillä oli Joensuussa noin 200 sähköpyörää. Yhtiö siirsi ne pois, sillä muualla Euroopassa oli suurempi tarve.

Sähköpyöriä rivissä kadulla Joensuussa. Kadulla kaksi jalankulkijaa.
Tierin sähköpyörät ilmeistyivät Joensuun katukuvaan ensimmäisen kerran kesällä 2022. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
  • Pauliina Tolvanen

Sähköpotkulaudoista tunnettu Tier on luopunut sähköpyörien vuokraamisesta Joensuussa.

Vielä alkukesästä yhtiöllä oli Joensuussa tarjolla noin 200 sähköpyörää.

Tierin Suomen maajohtaja Elina Bürkland selittää pyörien poistamista Euroopan kaupungeissa yleistyneellä kilpailutuksella.

– Kun kaupungit kilpailuttavat palveluntarjoajia, ne määrittelevät, miten paljon he haluavat sähköpotkulautoja ja -pyöriä. Päädyimme siirtämään Joensuun sähköpyörät yhteen tällaiseen kaupunkiin, jonka kilpailutuksen Tier voitti, Bürkland kertoo.

Suomessa vastaavanlaisia kilpailutuksia ei ole ainakaan toistaiseksi ollut.

Bürklandin mukaan uusissa sähköpyörissä on yhä saatavuusongelmia. Siksi Tierin pitää tarkasti miettiä, minne se sähköpyöränsä sijoittaa.

– Kartoitimme, mistä voisimme siirtää pyöriä ja Joensuussa potkulaudat ovat huomattavasti suositumpia kuin pyörät.

Edessä sähköpotkulautojen superviikonloppu

Sähköpotkulautojen kysyntä on ollut Joensuussa kovaa.

Elina Bürklandin mukaan Tierillä on Joensuussa lähes 30 000 käyttäjää. Se on yli kolmannes kaupungin asukasluvusta.

– Joensuu on malliesimerkki keskisuuresta kaupungista, missä sähköpotkulaudoista on oikeasti hyötyä. Suuremmissa kaupungeissa, joissa on metrot, raitiovaunut ja vahva joukkoliikenne, ihmisillä on enemmän vaihtoehtoja, Bürkland sanoo.

Tulevana viikonloppuna sähköpotkulaudat ovat poikkeuksellisen kovassa käytössä, kun Joensuussa järjestetään Ilosaarirock.

– Jos oikein muistan, niin viime vuonna kaupungin jokaista potkulautaa käytettiin festivaalin aikana kahdeksan kertaa.

Tierillä on Joensuussa 800 potkulautaa.