Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen marjaennusteen mukaan hillan eli suomuuraimen pölytys on Lapissa keskimääräistä heikompi tai jopa epäonnistunut.
Luken mukaan hillan pölytys on epäonnistunut erityisesti Enontekiön, Inarin, Utsjoen alueilla sekä Muonion, Sodankylän, Kolarin ja Sodankylän kuntien pohjoisosissa.
Muualla Lapissa pölytys on onnistunut keskimääräistä heikommin. Luken pölytysennusteen mukaan missään päin Lappia pölytysennuste ei ole edes keskimääräinen saati keskimääräistä parempi.
Luken ennuste kertoo hillan pölytystuloksesta eli raakileiksi asti kehittyneiden kukkien osuuksista. Ennuste perustuu satohavaintoaineistoon ja Ilmatieteen laitoksen sääaineistoihin perustuvaan mallinnukseen. Luke huomauttaa, että sen ennustemalli havaitsee huonosti paikallisia ääriolosuhteita.
Luken mukaan halla on rokottanut hillasatoa erityisesti Keski- ja Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan, Kainuun sekä Pohjois-Savon alueilla. Myös Ranuan Hillatorin marjakauppias Reijo Sääskilahti on luonnehtinut hillasatoa tavallista huonommaksi.
Puolukkasadosta povataan hyvää
Luken ennusteen mukaan hillan lisäksi mustikasta odotetaan korkeintaan keskimääräistä satoa. Puolukkasadosta odotetaan sen sijaan hyvää satoa. Puolukka kukki kesäkuun kahden jälkimmäisen viikon aikana, kun monin paikoin oli jopa hellettä ja pölyttäjät aktiivisia.
Luken mukaan mustikan ja suomuuraimen pääsatokausi on alkamassa eteläisessä ja keskisessä Suomessa.
Lisää Lapin uutisia kootusti verkkosivultamme.