Espoossa lääkärinä työskentelevä Zahra Alimy on turhautunut musliminaisten pukeutumiseen liittyvään keskusteluun. Hän näkee, että jokaisen naisen tulisi saada pukeutua haluamallaan tavalla ilman, että siitä joku huomauttaa.
– Miksei se voi olla aivan yhtä normaalia kuin se, että joku pukeutuu paljastavasti.
Alimy kavahtaa musliminaisena viimeaikaista keskustelua musliminaisten pelastamisesta. Keskusteluissa on viitattu esimerkiksi siihen, että musliminaiset olisivat alisteisessa asemassa pukeutumisensa vuoksi. Hän ihmettelee musliminaisten pukeutumisesta aiheutuvaa voimakasta reaktiota.
– Musliminaiset erottuvat väkijoukosta pukeutumisella. Ehkä erilaisuus herättää ihmisissä ajatuksen, että tämä ei ole oikein.
Alimy vertaa musliminaisten pukeutumisesta herännyttä keskustelua aiemmin esillä olleeseen keskusteluun seksuaalisesta ahdistelusta, jolloin naisten pukeutuminen nostettiin vahvasti esille.
– Jos naisella on oikeus pukeutua haluamallaan tavalla, niin silloin hänellä tulisi olla oikeus pukeutua myös peittävästi, ilman että joutuu ahdistelun kohteeksi.
Alimy näkee, että rasismi ja viha kohdistuvat erityisesti niihin ihmisiin, jotka näyttävät erilaiselta esimerkiksi ihonvärin perusteella.
– Ihonväriltään tummemmat, geneettisesti suomalaiset henkilöt saattavat kokea sellaista rasismia, jota suomalaiselta näyttävä eteläafrikkalainen ei koskaan kokisi. Se liittyy paljon ennakko-oletuksiin tietyn näköisistä ihmisistä.
Myös Suomeen ”tervetulleet” maahanmuuttajat kokevat rasismia
Alimyn mukaan ei voida ajatella niin, että huivia käyttävä nainen olisi alttiimpi fyysiselle tai henkiselle väkivallalle. Hän näkee, että negatiivinen uutisointi muslimeista maalaa negatiivista kuvaa islaminuskon harjoittajista. Suomessa asuvia musliminaisia ei voida automaattisesti rinnastaa Afganistanissa ja Iranissa eläviin musliminaisiin ja heidän oikeuksiinsa, koska siellä tilanne on hyvin erilainen.
Alimy kokee, että tilanne Suomessa on kuitenkin parempi verrattuna moniin muihin Länsimaihin kuten Belgiaan tai Ranskaan, mutta tästä huolimatta hän on joutunut kokemaan itsekin toistuvasti syrjintää pukeutumisensa vuoksi.
– Kaupan kassalla käy usein niin, että edellistä asiakasta moikataan ja kiitetään, mutta itseäni ei.
Alimy työskentelee tällä hetkellä terveyskeskuslääkärinä Espoossa. Hän muistuttaa, että myös Suomeen tervetullut maahanmuuttaja saattaa kokea rasismia. Lisäksi hän toivoo, että maahanmuuttajat olisivat tervetulleita Suomeen riippumatta siitä, ovatko he alansa huippuosaajia.
Lääkärinä työskentelevän Zahra Alimyn koko 8 minuuttia -haastattelun voit katsoa Areenassa: