Kotkan ja Pyhtään alueella ei toistaiseksi ole havaittu lintuinfluenssaa, tiedottaa Kotkan kaupunki.
Suomessa on tavattu lintuinfluenssaa luonnonvaraisissa linnuissa usealla paikkakunnalla sekä Pohjanmaalla muutamilla turkistarhoilla. Sairastuneet linnut ovat olleet lokkeja, tiiroja ja haahkoja.
Heinolan lintuhoitola pidettiin suljettuna koko kesäkuun, kun kuolleesta hoitolan asukista löytyi lintuinfluenssaa.
Pyhtään lintuhoitola on toistaiseksi säästynyt virukselta. Lintuhoitolan Arto Hokkanen kertoo, että varotoimenpiteisiin on kuitenkin ryhdytty.
– Olemme valmistelleet hoitolan eteiseen eristetyn huoneen, jonka kautta otetaan niitä lintuja, joita nyt otetaan. Tarkkana tässä saa olla.
Hokkasen mukaan hoitola ei tällä hetkellä huoli uusia vesilintuja hoidettavakseen ja petolintujakin vain tarkan harkinnan jälkeen.
– Sehän tässä on ikävintä, että lintuja jää heitteille. Esimerkiksi loukkaantuneista lokeista ilmoituksia tulee miltei päivittäin, Hokkanen suree.
Varovaisuus ja hyvä käsihygienia kantavat pitkälle
Hokkasen mukaan tavallisilla ihmisillä ei ole lintuinfluenssatilanteen vuoksi hätää.
– Vaikka varovainen kannattaakin olla, hysterian lietsomiseen ei ole syytä. Kuolleisiin lintuihin ei pidä mennä koskemaan, vaan ilmoittaa niistä viranomaisille, Hokkanen kuittaa.
Lintuinfluenssa ei tartu ihmiseen helposti. Sairastuneita eläimiä tai niiden ulosteita käsiteltäessä riski on kuitenkin olemassa. Ihmisillä virus voi aiheuttaa lievän hengitystieinfektion tai silmän sidekalvontulehduksen. Osa lintuinfluenssaviruksista voi aiheuttaa myös vakavia infektioita.
Kotkan kaupunki ohjeistaa tiedotteessaan ilmoittamaan kuolleista petolinnuista tai useista kuolleista linnuista kaupungineläinlääkäri Marika Frimanille puhelimitse numeroon 040 632 7899.
Siipikarjan ruokkiminen ja juottaminen on järjestettävä paikassa, johon luonnonvaraisilla linnuilla ei ole pääsyä. Sama koskee myös muita lintujen pitopaikkoja. Lintujen rehu on säilytettävä niin ikään suojattuna luonnonvaraisilta linnuilta ja muilta eläimiltä.
Ulkoterassikalusteille joutuneet lintujen jätökset kannattaa pestä pois vedellä ja pesuaineella sekä kertakäyttöisellä pesuvälineellä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää ulkona sijaitsevien tarjoilupaikkojen hygieniaan.