Taiteilija Alex Markwithin edellisen näyttelyn maalauksissa vilahteli digimaailmasta tuttujen kuvakkeiden ja symbolien ryppäitä, joten tutkija Jori Grym kysäisi Markwithiltä, oliko tämä mahdollisesti miettinyt, että vastavuoroisesti tekoäly piirtää tällä hetkellä kuvia inhimillisistä aihioista. Syntyi idea projektista, jonka keskiössä olisi taiteilijan ja tekoälyn muodostama tiimi.
– Lähtökohtana oli, ettemme toistaisi muiden tekemiä kliseisiä juttuja. Mieleen juolahti ajatus kehämäisyydestä: aloitetaan ihmisluomuksesta ja rikkinäisen puhelimen tapaan taiteilijan tekemä versio suodattuu tekoälyketjujen läpi. Lopuksi ihminen vielä työstää lopullisen teoksen, Jori Grym kertoo.
Grym puhuu tässä yhteydessä ”iteratiivisesta tekoälyprosessista” eli toiminnasta, joka toistuu. Tekoäly on analysoinut Alex Markwithin alkuperäisen maalauksen ja kuvaillut sen tekstimuotoon. Tekstin taas on tulkinnut toinen tekoäly, joka on antanut sen perusteella ohjeistuksen kolmannelle, kuvaa tuottavalle tekoälylle, joka sitten on luonut omia digitaalisia teoksiaan. Lopullinen taideteos on syntyi, kun Alex Markwith teki maalauksia tekoälyn prosessoimien digikuvien perusteella.
– En ole itse taidemaalari ja Alex taas ei ole juurikaan perehtynyt tekoälyyn. Kyseessä oli siis varsin hauska dialogi meidän kaikkien, neljän tai viiden mielen välillä, Grym sanoo.
Kun ihminen kohtaa koneen
Viime aikoina tekoälyn luomat digitaaliset kuvat ovat alkaneet täyttää nettiä. Taiteilijoiden keskuudessa tämä on herättänyt sekä ihastusta että vihastusta: jollekin taiteilijoille tekoälystä on muodostunut portti uusille kokeiluille, toiset taas kokevat sen vaaralliseksi kilpailijaksi.
Jori Grymin mukaan tekoälyä voisi käyttää myös taiteessa ihminen ja kone -tiimien tyyliin, kuten jo tapahtuu esimerkiksi shakin ja gon kaltaisten pelien kohdalla.
– Monet pelkäävät, että jossakin vaiheessa tekoäly korvaa niin muusikot, kirjailijat, uutisankkurit, tieteilijät kuin taiteilijatkin. Nyt pitäisi pikemminkin tutkia kyberneettisen yhteistyön tarjoamia vaihtoehtoja. Esimerkiksi go-pelin kohdalla on huomattu, että ihmisen ja tekoälyn muodostamat tiimit ovat parempia kuin ihminen tai tekoäly yksin.
Abstraktiin ilmaisuun erikoistuneelle Alex Markwithille työskentely tekoälyn kanssa oli kiinnostava kokemus.
– Tiedän taiteilijoita, jotka vastustavat tekoälyä henkeen ja vereen. Itse halusin kuitenkin nähdä, mitä tekoälyn kanssa pystyy tekemään.
Markwithin mukaan projektin alku ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle ihan niin kuin olisi pitänyt, ja tekoälyä piti fiksailla.
– Ensimmäiset tekoälyn generoimat kuvat eivät olleet mielestäni kovinkaan kiinnostavia ja ne näyttivät feikeiltä. Toisekseen, kun tekoälylle syötti termin moderni taide, se loi art nouveau -tyylisiä kuvia ja kasvoja abstraktien elementtien sijaan.
Ihmiskasvot kiinnostavat tekoälyä
Alex Markwithin ja Jori Grymin projekti paljastikin selkeästi tekoälyn vahvuudet ja heikkoudet nimenomaan taiteen kontekstissa. Grymin mukaan tekoälyn on hyvin vaikeaa työstää ja yhdistellä toisiinsa monikerroksisia ja abstrakeja asioita.
– Ensimmäisessä käyttämässämme Alexin maalauksessa oli runsaasti toisiinsa yhteensopimattomia elementtejä, kuten veistoksellisuutta ja graffitia – abstraktin taiteen ideanahan on, ettei se edusta selkeästi yhtä asiaa. Tekoäly taas yritti syntetisoida näkemäänsä yhdeksi kokonaisuudeksi. Huomasimme, että tekoälyllä menee varsin nopeasti sormi suuhun, jos kyse ei ole selkeästi yhdestä konseptista tai kategoriasta.
Ihminen siis pystyy luomaan hallittua kaaosta ja dekonstuktiota, tekoäly taas välttämättä ei. Tekoälyn ominaispiirteiin kuuluu myös pareidoliaksi kutsuttu havaintoilmiö eli jatkuva kasvojen löytäminen melkeinpä mistä tahansa.
– Ihmisaivoissa on aivan oma osionsa, jonka ainoana funktiona on bongata kasvoja vaikkapa pilvitaivaalta. Koska olemme sosiaalinen laji, tämä on meille tärkeä ominaisuus. Pareidoliaa pidetään hyvin inhimillisenä havaintoilmiönä, ja siinä mielessä on kiinnostavaa, että tekoäly haluaa löytää kasvoja esimerkiksi abstrakteista teoksista.
Grymin mukaan tiedämme suunnilleen, miten tekoäly opettelee asioita, mutta sitä emme vielä tiedä ihan tarkalleen, millaisia asioita neuroverkko siellä kaiken taustalla kelailee.
– Ilmeisesti kuvavirtoja katselemalla sille on kehittynyt jonkinlainen pareidolian tyylinen tarve, funktio tai vaisto.
Korvaako tekoäly taiteilijan?
Vaikka Alex Markwithin ja Jori Grymin projektissa on kyse tekoälyn ja ihmisen tiimityöstä, tekoäly on ollut siinä edelleen selkeästi alisteisessa asemassa.
– Olemme ohjeistaneet ja käskeneet tekoälyä suorittamaan tiettyjä asioita ja tehneet itse lopulliset päätökset, Grym painottaa.
Myös Markwithin mukaan tekoäly oli jatkuvan kontrollin alla, mutta toisaalta se pystyi tarjoamaan kokonaisuuteen yllättäviä ja uusia näkökulmia.
– Emme käyttäneet tekoälyä pelkästään maalauksissa, vaan se teki myös näyttelytekstit ja osan pressimateriaalia. Tässä yhteydessä tekoäly toi mukaan uusia termejä ja sanoja, joita emme olleet hyödyntäneet tai keksineet aiemmin.
Markwithin mielestä projektissa selvisi yksi hyvin olennainen asia.
– En ole tällä hetkellä huolestunut siitä, että tekoäly korvaisi minut taiteilijana. Tämän yhteistyön myötä selvisi, ettemme saaneet tekoälyä täysin kopioimaan minun tapaani ja tyyliäni tehdä maalausta. Työskentelyni on myös fyysisesti suuntautunutta ja taiteilijuuteen kuuluu tahtotila tehdä taidetta. Tekoälyllä ei tällaista tahtotilaa ole.
Confluence: Synthetic Visions - näyttely Lahden Uusi Kipinä -galleriassa tämän kuun loppuun saakka.