Jazzin kokeilevaan puoleen painottuva Raahen Rantajatsit käynnistyy torstaina 34. kerran.
Festivaalijohtaja Charles Gil kertoo, että ohjelmisto on tarkoin käsin poimittu. Hänen mukaansa Raahen Rantajatseilla mennään musiikin valtatrendistä hieman ohi.
– Kokeilu on moniasteinen ajatus. Ensinnäkin artistit ovat lähellä yleisöä ja esitykset ovat intiimejä, mutta samalla se viittaa myös luovaan musiikkiin ja artistien omaäänisyyteen.
Esimerkiksi laulaja-säveltäjä Selma Savolaisen johtama Horror Vacui esiintyy tänä vuonna Suomessa vain Raahen Rantajatseilla, Raahen Teatterin kesälavalla perjantaina.
Samana päivänä Ruiskuhuoneella järjestettävässä iltaohjelmassa nähdään muun muassa tämän hetken Suomi-indien kärkinimiin kuuluva Arppa.
Ennen Arppaa Ruiskuhuoneen lavalle astuu saksofonisti-säveltäjä Pauli Lyytinen yhdessä muusikko-runoilija Niillas Holmbergin kanssa. Heidän esityksensä rakentuu runouden, äänimaisemien ja musiikin varaan.
Ruiskuhuone ja Raahen Teatterin kesälava Vanhassa Raahessa ovat Rantajatsien päänäyttämöt. Ohjelmanumeroita nähdään myös muun muassa Raahen kirjastossa, Ruusupuistossa ja Langin Kauppahuoneella.
Osaan konserteista on vapaa pääsy, kun taas osaan vaaditaan pääsylippu.
Kolmipäiväisille jazzfestivaaleille odotetaan kävijöitä yhteensä noin tuhat henkeä.
– Odotan vuorovaikutusta ja sitä, että raahelaiset ja kaikki festivaalikävijät ottavat tapahtuman omakseen. Haluan kuulla jokaisesta konsertista ainakin puolet, toteaa festivaalijohtaja Charles Gil.
Vuonna 1984 perustettu Rajatsi on järjestänyt jazzfestivaaleja vuodesta 1989 lähtien.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.