Maapallon pohjoispuolella nautitaan kesästä, mutta eteläisen puoliskon eteläkärjessä paukkuvat talven pakkaset. Ne kasvattavat merijäätä Etelämantereen ympärillä.
Normaalisti tässä vaiheessa vuotta jäätä on kertynyt 17 miljoonaa neliökilometriä. Nyt sitä on kymmeneksen vähemmän eli noin 15 miljoonaa neliökilometriä.
Grafiikka kertoo, että kyse on hyvin poikkeuksellisesta talvesta.
Valtameritutkija Edward Doddrigde sanoo Australian yleisradioyhtiön, ABC:n, haastattelussa, että tällaisia talvia nähdään kerran 7,5 miljoonassa vuodessa.
Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Mikko Lensu on samoilla linjoilla.
– Näin suuria poikkeamia ei ole ole ennen havaittu. Se on kokonaan uusi ilmiö, Lensu sanoo.
Jään määrä Etelämantereen ympärillä kasvaa syyskuun puoliväliin asti. Siitä talven selkä taittuu ja lähtee kohti kevättä. Jäät sulavat, kunnes helmikuun puolivälin tienoilla sää alkaa jälleen kylmetä.
Merijään määrä on Etelämantereen ympärillä jatkuvassa liikkeessä. Jäätä voi talven aikana tulla 10 kilometriä lisää ja keväällä sitä voi päivässä sulaa 20 kilometrin matkalta.
Otsoniaukon pieneneminen voi vaikuttaa
Etelämantereen merijään määrä on hämmentänyt tutkijoita ennenkin. 50-vuotisen mittaushistorian aikana jään määrä on pikemminkin kasvanut ja lähtenyt laskuun vasta seitsemän viime vuoden aikana.
Mikä äkillisen ilmiön sitten aiheuttaa? Tutkijoilla ei ole selkeätä vastausta, vaikka ilmaston lämpeneminen onkin ilmeinen. Mikko Lensu nostaa esille myös toisen mahdollisuuden.
– Veikkaan sitä, että tuuliolosuhteet ovat muuttuneet. Jään kokonaispinta-ala on kyllä pienentynyt, mutta sitä tapahtuu vain toisella puolella, Atlantin puolella Etelämannerta. Vastakkaisella puolella, Tyynenmeren puolella, jään reuna on jopa loitompana kuin normaalisti; Lensu perustelee.
Ilmiöön voi vaikuttaa myös se, että toista ympäristöhuolta, ilmakehän otsoniaukkoa, on saatu pienemmäksi. Voimakas otsoniaukko lisää tuulisuutta ja mantereelta poispäin puhaltavat tuulet auttavat laajentamaan jääpeitettä ajamalla sitä pohjoisemmaksi.
Merijään kutistuminen saattaa kuitenkin jouduttaa ilmastonmuutosta. Kyse on niin sanotusta albedo-ilmiöstä. Valkoinen jää heijastaa auringon lämpöä takaisin ja kun jäätä on vähemmän, lämpö imeytyy mereen.
Muuttunut jäätilanne voi vaikuttaa myös sellaisiin ekosysteemeihin, jotka seuraavat jään reunaa.
Entä voisivatko muutokset tuntua valtamerten merivirroissa?
– Tavallisesti ilmakehä ja meri liikuttavat jäätä eikä kovin paljon toisinpäin, mutta jääpeitteen vuotuisella kierrolla on rooli valtamerten kerrostuneisuudessa, joka osaltaan ajaa merivirtoja, Lensu arvioi.
Tuleeko tästä uusi normaali?
Lähes koko Etelämantereen päällä on pysyvä jääkerros, jonka keskipaksuus on yli kaksi kilometriä. Mantereen reunamilla on lisäksi jopa satojen metrien korkuisia jäähyllyjä.
Näissä on nähtävissä sulamista, mutta ei merijäähän verrattavaa dramatiikkaa.
Merijää ei yleensä sula kokonaan, mutta jos näin kävisi, aallot saattaisivat murentaa jäähyllyjä, Lensu arvelee.
Nykyisestä, poikkeuksellisesta tilanteesta ei välttämättä tule uutta normaalia.
– Jää varmaan sulaa aika nopeasti, mutta miten se lähtee kasvamaan, johtuu aika paljon pakkas- ja tuulioloista mantereen tuntumassa. Vaikka jään määrä menisi uuteen kesäminimiin, niin se ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö se voisi lähteä vauhdikkaammin kasvamaan, Lensu sanoo.