Raahen kultakaivosta käynnistetään jälleen uuteen tuotantoon.
Kanadalainen Pilar Gold hankki kaivoksen hallintaansa viime vuonna. Nyt kaivos on yhtiöitetty uudelleen ja toiminnasta vastaava Laiva Gold aikoo aloittaa kiviaineksen louhinnan jo tässä kuussa. Tavoitteena on varastoida kultapitoista malmia jo ennen marraskuulle suunniteltua varsinaista kaivoksen ja rikastamon avaamista.
Yhtiö varmisti heinäkuussa yli kuuden miljoonan euron lisärahoituksen toimintansa tueksi ja ilmoitti hakevansa vielä yli 1,5 miljoonan euron uusia sijoituksia.
Laivan kaivosta markkinoidaan rahoittajille muun muassa Euroopan suurimpana kultamalmin käsittelijänä. Suunniteltu kultatuotanto ja työntekijämäärä jäävät kuitenkin kauas Kittilän kultakaivoksesta, joka on Euroopan suurin kultakaivos yli 7 000 kilon vuosituotannollaan. Raahessa vuositavoite on alle 2 500 kilossa. Kiviaineksen käsittelykapasiteetti voi kuitenkin Raahessa nousta samalle tasolle kuin Kittilässä eli noin 6 000 tonniin vuorokaudessa.
Ennen Laiva Goldia kultaa ovat Raahessa kaivaneet vuodesta 2011 alkaen heikolla menestyksellä ruotsalainen Nordic Mines sekä kanadalaiset Nordic Gold ja Otso Gold. Alkuvaiheen ongelmilta ei ole välttynyt Laiva Gold -yhtiökään, jolla oli keväällä vaikeuksia maksaa Raahen kaivoksen sähköä, jonka turvaamiseen tarvittiin ely-keskuksen apua.