Työsuojeluviranomainen julkaisi thainkielisen oppaan marjanpoimijoiden oikeuksista

Thaimaalaiset marjanpoimijat saavat aiempaa paremmin tietoa omista oikeuksistaan. Työsuojeluviranomainen on julkaissut oppaan, jossa kerrotaan poimijan oikeuksista mahdollisimman selkeästi.

Nainen poimii hillaa suolla
Työsuojeluviranomainen valvoo ulkomaalaisten marjanpoimijoiden oikeuksien toteutumista. Kuva: Antti Ullakko / Yle
  • Jyri Tynkkynen

Thain- ja englanninkielistä opasta jaetaan poimijoille työsuojelutarkastuksilla. Lisäksi linkki oppaaseen on lähetetty heille jo etukäteen viisumipäätöksen ohessa.

Työsuojeluviranomaisen mukaan marjanpoimijoiden tukikohtiin tehdään työsuojelutarkastuksia ennalta ilmoittamatta iltaisin, kun poimijat ovat palanneet tukikohtiin.

Thaikielinen opaskirjanen marjanpoimijoiden oikeuksista.
Opas löytyy netistä Työsuojeluviranomaisen nettisivuilta. Kuva: Työsuojeluviranomainen

Thaimaalaisille metsämarjanpoimijoille on myönnetty noin 2 000 viisumia tänä kesänä. Viime vuonna Thaimaasta tuli noin 4 000 poimijaa.

Aiempina vuosina suurin osa ulkomaalaisista poimijoista aloitti mustikan poiminnalla heinäkuun loppupuolella Lapissa ja Itä-Suomessa ja siirtyi sen jälkeen Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Poimijat poistuvat Suomesta yleensä lokakuun alussa.

Työsuojeluviranomaisen opas löytyy TÄÄLTÄ.

Lisää Lapin uutisia kootusti verkkosivultamme.