THL varoittaa lintuinfluenssan aiheuttamasta riskistä kansanterveydelle – turkistarhoilla viitteitä viruksen muuntumisesta

Lintuinfluenssavirus muuntuu helposti. Niiden kyky aiheuttaa tautia ihmisille kasvaa, kun virus sopeutuu ensin muihin nisäkkäisiin.

Lintuinfluenssan tappamia pikkukajavia kerätään Vesisaaren Storelvalla heinäkuussa 2023 Pohjois-Norjassa.
Myös Norjassa on tapahtunut laajoja lintujen joukkokuolemia. Arkistokuva. Kuva: Tapani Leisti / Yle
  • Ari Vihanta

Ensimmäiset tutkimukset lintuinfluenssaviruksen perimästä vahvistavat, että turkistarhoilla todetut tautitapaukset ovat peräisin linnuilta, etenkin naurulokeilta.

Myös osassa turkiseläinten viruksista on mutaatioita, jotka viittaavat viruksen muuntumiseen nisäkästartuntojen seurauksena.

Kahdella tilalla todettiin viruksia, joissa on mutaatioita, jotka tehostavat viruksen monistumista nisäkässoluissa.

Tilannetta on tärkeä seurata, koska lintuinfluessavirukset muuntuvat herkästi ja niiden kyky aiheuttaa tautia myös ihmisessä kasvaa niin kutsutun nisäkäsadaptaation eli nisäkkäisiin sopeutumisen myötä.

Pahimmillaan seurauksena voi olla uusi maailmanlaajuinen pandemia, varoittaa johtaja Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

– Asialla on laajempaa kuin vain kansallista merkitystä. Myös kansainväliset terveysviranomaiset ja tutkijat pelkäävät nisäkäsadaptaation pahimmassa tapauksessa johtavan ihmiselle uuden influenssaviruksen aiheuttaman pandemian syntymiseen, toteaa Helve THL:n tiedotteessa.

Ruokavirasto on määrännyt kaikki minkit lopetettavksi tiloilta, joissa on todettu lintuinfluenssaa. Minkkien ja ihmisten hengitysteillä on yhtäläisyyksiä. Minkit voivat saada kausi-influenssatartunnan myös ihmisiltä, mikä lisää riskiä uusien virusyhdistelmien syntymiselle.

Esimerkiksi koronapandemian aikana minkkitarhoja seurattiin Suomessa tiiviisti. Tanskassa päätettiin vuonna 2020 jopa lopettaa kaikki minkit turkistarhoilta, noin 17 miljoonaa eläintä, kun osa minkeistä oli sairastanut koronavirukseen ja virus oli tarttunut myös minkeistä ihmisiin.

THL ja Ruokavirasto ovat kuvailleet Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla meneillään olevaa turkistarhojen lintuinfluenssaepidemiaa Eurosurveillance -tiedelehdessä. Artikkelissa on raportoitu epidemiatilannetta, sen syntyyn vaikuttavia tekijöitä sekä tartuntojen hallintaan liittyvää viranomaistoimintaa.

Lintuinfluenssan on vahvistettu tähän mennessä levinneen 21 turkistarhalle, ne kaikki sijaitsevat Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnassa.

Ruokaviraston osastonjohtaja Terhi Laaksonen painottaa, että viruksen leviäminen luonnonvaraisista linnnuista turkiseläimiin mahdollistuu niillä turkistarhoilla, joilla ei ole tehokasta lintusuojausta.

– Riskien hallitseminen edellyttäisi toimia turkistarhoilla sen estämiseksi, että linnut pääsevät kosketuksiin turkiseläinten kanssa.