Savonlinnalainen Neea Käyhkö, 21, voitti ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruutensa Kalevan kisojen seitsenottelussa heinäkuun lopussa.
Tuore Suomen mestari kertoo olleensa iloisesti yllättynyt, kun viime vuoden Kalevan kisojen hopea kirkastui kullaksi.
– Monipuolinen treenaaminen sopii minulle. Jos keskittyisin vain yhteen lajiin, se saattaisi käydä vähän liian tylsäksi.
Tänä kesänä Käyhköllä on ollut monta isoa ottelukilpailua lyhyen ajan sisään. Kesäkuussa hän kilpaili moniotteluiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Ruotsista tuomisina oli PM-hopea.
Käyhkön kauden päätavoite oli alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut Espoossa heinäkuun puolivälissä. Kotikisoista ehti kulua vain pari viikkoa, kun hän jo urakoi Kalevan kisoissa Lahdessa.
Käyhkö myöntää kilpailujen täyteisen kesän olleen rankka, ei niinkään fyysisesti, vaan lähinnä henkisesti.
– Pitää asennoitua siihen, että nyt vedetään taas seitsemän lajia täysillä. Yllättävän hyvin sain Kalevan kisoihin kasattua itseni ja tehtyä hyvän, ehjän ottelun.
Tavoitteena ennätyspisteet
Kauden pääkilpailussaan EM-kotikisoissa Käyhkö oli lähellä ennätyspisteitään.
Viime kesänä syntyneistä ennätyspisteistä (5 600) jäi uupumaan vain vajaat parikymmentä pistettä.
Kotikisoissa 5 581 pistettä riittivät 13. sijaan. Käyhkö sanoo odottaneensa parempaa tulosta, koska kilpailuolosuhteet olivat hyvät.
– Oli tosi hieno kokemus kilpailla kotiyleisön edessä: yleisö oli ihan huippu.
Pituushypyssä petrattavaa
EM-kotikisoissa kolmessa lajissa, keihäänheitossa, kuulassa ja 800 metrin juoksussa, syntyi oma ennätys, mutta pituushypyn tulos 579 jäi kaihertamaan mieltä.
Kalevan kisojenkin pituustulos 583 oli hänelle odotuksiin nähden pettymys.
– Kaksissa edellisissä kisoissa pituus on jäänyt alakanttiin: sieltä on jäänyt parisensataa pistettä ottamatta, Käyhkö harmittelee.
EM-kotikisoissa Espoossa Käyhkö kiskaisi keihäässä oman ennätyksensä: 39,96.
– Kyllä keihäs voi lentää paljonkin yli 40 metriä kunhan saan onnistuneen heiton kisaan. Toivottavasti se vielä tällä kaudella tulee.
Savonlinnassa on hyvä treenata
Parikymppinen Käyhkö pystyy keskittymään täyspäiväisesti urheiluun.
– Tällä hetkellä arki pyörii urheilun ympärillä.
Hän kiittelee kotikaupunkinsa harjoitusolosuhteita ja etenkin valmentamiseen sitoutunutta Joni Jänttiä.
– Ei ole ollut tarvetta lähteä muualle, kun täällä on hyvä treenata ja kilpaillla. Joni on tosi hyvä valmentaja, ja hänellä on aikaa meille, Käyhkö sanoo.
Joni Jäntin valmennuksessa on tällä hetkellä parisenkymmentä nuorta yleisurheilijaa.
Yhdeksän vuotta Käyhköä valmentanut Jäntti on tyytyväinen pitkäjänteiseen kehitysprosessiin.
– Kaiken lähtökohtana on terveenä pysyminen. Neea on pystynyt harjoittelemaan terveenä jo pitkään, Jäntti sanoo.
Valmentaja arvioi, että etenkin 200 metrin juoksun parantamiseen on löydettävissä keinoja.
– Varsinkin Neean juoksemiseen on toiveissa saada tulevaisuudessa kehitystä aikaan.
Käyhkön 7-ottelun kultamitali oli harvinaista herkkua myös Savonlinnan Riennolle: se oli seurahistorian kolmas Kalevan kisojen mestaruus.
Edellisestä Suomen mestaruudesta on kulunut jo 31 vuotta. Edellinen rientolaismestari oli Jukka Tammisuo 5000 metrin juoksussa vuonna 1992.
Tähtäimessä aikuisten arvokisat
Seitsenottelussa kilpaillaan kahtena peräkkäisenä päivänä.
Ensimmäisen päivän lajeina ovat 100 metrin aitajuoksu, korkeushyppy, kuulantyöntö ja 200 metrin juoksu. Toisena päivänä ovat vuorossa pituushyppy, keihäänheitto ja 800 metrin juoksu.
Neea Käyhköllä on pitkän tähtäimen suunnitelmana päästä kilpailemaan aikuisten arvokisoihin.
– Se on päätavoitteeni tällä hetkellä. Siihen on vielä vähän matkaa, mutta kovaa treenaamalla se on mahdollista.
Käyhkön lupaavat otteet seitsenottelussa poikivat täksi kaudeksi paikan Suomen Urheiluliiton nuorten valmennusryhmässä. Se on mahdollistanut esimerkiksi maksuttoman leireilyn Pajulahdessa ja Kuortaneella.
– Jos kaikki menisi ihan superhyvin, ensi kesänä olisi aikuisten EM-kisat. Ehkä se on vielä vähän kaukaa haettu, Käyhkö sanoo.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 10.8. klo 23 saakka.