Kokkolan rantaraitin maisemat kaunistuvat – kolme umpeenkasvanutta rantaa perataan

Kokkolan kaupunki on saanut ympäristöministeriöltä hankerahaa kunnostaa umpeenkasvaneita rantoja. Työn alle otetaan kolme kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvaa aluetta.

Kaislikkoa järven rannalla.
Kokkolan kaupunki parantaa muutamien rantojen näkyväisyyttä poistamalla kasvullisuutta. Arkistokuva. Kuva: Petteri Bülow / Yle
  • Heini Holopainen

Kokkolan kaupungin omistamia ranta-alueita hoidetaan osittain valtion rahalla.

Kokkola saa ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmasta runsaat 105 000 euroa avustusta kolmeen rantakohteeseen. Kokkola kustantaa töistä itse runsaat 26 000 euroa.

Rantaniittyjä raivataan noin 15 hehtaarin verran Morsiussaaressa, Halkokarilla ja Torsössä kansallisen kaupunkipuiston alueella. Yksi kohteista on kaupunkilaisten suosima rantaraitti.

Alueet ovat umpeutuneita rantaniittyjä ja hiekkarantoja. Jälkihoitona kolmelle rajatulle alueelle on suunniteltu laidunnusta.

Kaupunginpuutarhuri Sini Sangi toteaa, että kansallisen kaupunkipuiston alue halutaan pitää siistinä.

– Alueista saadaan paljon palautetta, että merimaisema on kadonnut. Lisäksi meidän ekstrakohteemme on Torsön alueella, jossa on hienoa hiekkarantaa. Me toivomme, että siitä saadaan uusi vetovoimakohde.

Alueilta poistetaan ruovikkoa ja niitetään rantaniittyjä. Työt alkavat talvella. Hankeaikaa on ensi vuoden loppuun.