Irtiotto Tampereen johtamasta TE-mallista: kuusi läntisen Pirkanmaan kuntaa aikoo perustaa oman työllisyysalueen

Oma työllisyysalue takaisi, että alueen jokaiseen kuntaan perustetaan vähintään yksi palvelupiste valtiolta siirtyvien tehtävien hoitamiseksi.

TE-toimisto.
Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alussa. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
  • Heli Mansikka

Kuusi läntisen Pirkanmaan kuntaa aikoo irtaantua koko maakunnan kattavasta työllisyysalueen valmistelusta. Sastamala, Punkalaidun, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano ja Kihniö suunnittelevat kokonaan oman työllisyysalueen perustamista.

Asia liittyy työvoimapalvelujen valtakunnalliseen uudistamiseen vuoden 2025 alussa. Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy tuolloin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (ely-keskus) kunnille.

Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen vastuukuntana olisi Sastamalan kaupunki. Se toimisi lain edellyttämänä työvoimaviranomaisena.

Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin mukaan syy oman työllisyysalueen perustamiseen on, että työllisyyspalvelut halutaan lähelle kuntia, omaan ohjaukseen.

– Näillä ratkaisuilla me saadaan työllisyysasiat paremmin ja haltuun ja pystytään tekemään tehokkaammin työtä alueella.

Kunnissa uskotaan, että kun toiminta on omissa käsissä, pystytään palvelujen järjestämisessä ottamaan paremmin huomioon esimerkiksi kuntien toiminta, työllisyysalueen väestörakenne ja asiakkaiden palvelun tarve.

Palvelupiste joka kuntaan

Oma työllisyysalue takaisi, että alueen jokaiseen kuntaan perustetaan vähintään yksi toimi- tai palvelupiste valtiolta siirtyvien tehtävien hoitamiseksi. Kaksi tai useampi kuntaa voi kuitenkin muodostaa työllisyysalueen sisälle vastuualueen erillisellä sopimuksella.

Kunnat käsittelevät esitystä kunnanhallitusten kokouksissaan ensi maanantaina 21. elokuuta. Asialla on hoppu, sillä esitykset alueista pitää tehdä valtiolle vielä syksyn aikana.

– Lokakuun loppuun mennessä pitää olla sopimukset allekirjoitettuna. Sen jälkeen alkaa tarkempi suunnittelutyö, Malmberg sanoo.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.