Venäjän ex-presidentin Dmitri Medvedevin Matti ja Pekka -tviitti näyttää venäläisten vitsien arkkityypit suomalaisista.
Venäjän kielen emeritusprofessori Arto Mustajoki pitää kaksikkoa selkeänä jatkeena suomalaisista kertoville venäläisvitseille.
Hän kertoo Matti ja Pekka -vitsin.
Matti ja Pekka ovat pilkillä. Tunnin hiljaisuuden jälkeen Pekka sanoo, että taitaa pian sataa. Matti ei virka mitään. Neljän tunnin päästä kaksikko lähtee kotiin.
Kotona Matti tokaisee vaimolleen, ettei hän enää lähde Pekan kanssa kalaan, koska tämä hölöttää koko ajan.
Harvasanaiset tomppelit
Arto Mustajoen mukaan keskeinen kuva suomalaisuudesta on juuri se, että ihmiset ovat harvasanaisia.
– Harvasanainen jää vilkkaampaa paremmin mieleen. Näin stereotypiat syntyvät.
Venäläiskaskuissa suomalaiset kuvataan yksinkertaisina ja hitaina tomppeleina. Arto Mustajoki arvelee, että kuva hitaista suomalaisista juontuu hämäläisiin.
– Meillähän on eri heimoja ja eivät ihmiset ole hitaita vaikka Mikkelissä, vaikka Hämeessä saattavat ollakin.
Venäläisten vitsien suomalaiset kuvataan myös typeryyteen asti yltiörehellisinä ja sosiaalisesti kompelöinä.
Vitsi on myös kunnia-asia
Arto Mustajoki sanoo, että vitseihin kelpuutetaan yleensä naapurit ja suurvallat.
– Toisaalta onhan se aina kunnia, että pääsee toisen kansan vitseihin. Se on merkki siitä, että kansa merkitsee jotakin.
Mitä Medvedevin Matti ja Pekka -vitsiin tulee, niin Mustajoki huomauttaa sen olevan hyvin harmiton verrattuna siihen, millaista tekstiä entisen presidentin suusta nykyään muutoin tulee.
Venäläisten vitseissä ja anekdooteissa esimerkiksi juutalaiset ovat vilkkaasti kauppaa käyviä ja kitsaita. Venäläisten vitsisuosikkeja ovat kuitenkin georgialaiset.
– Heidät kuvataan venäjää oudosti puhuviksi, pitkäikäisiksi ja seksuaalisesti hyvin aktiivisiksi ihmisiksi.
Vitsit ovat sosiaalista pääomaa
Vitsien ja anekdoottien perinne on Venäjällä pitkä. Sillä on ollut suuri merkitys silloin kun kansan on täytynyt käsitellä isoja ja traumaattisia asioita ja ongelmia.
Neuvostoaikana vitseissä naurettiin järjestelmälle. Kolkko nauru lämmitti.
– On suorastaan käsittämätöntä, miten nopeasti ja laajalle vitsit tulloin levisivät, vaikkei ollut internetistä tietoakaan. Ne olivat merkittävää sosiaalista pääomaa.
Neuvostoyhteiskunnassa arvostettiin korkealle heitä, jotka tiesivät näitä vitsejä.
– Piti vain katsoa tarkkaan, missä seurassa niitä kertoi, Mustajoki sanoo.