Musiikki kuuluu kaikille.
Näin rehtori Markku Kaikkonen kuvailee Musiikkikeskus Resonaarin toimintaa.
Vuonna 1995 perustetun Resonaarin alkuperäinen idea tuli Sibelius-Akatemian lehtorilta Petri Lehikoiselta. Lehikoinen oli Kaikkosen opettaja.
– Petri etsi keinoja siihen, miten kaikki pääsisivät mukaan musiikkiin. Hänen ajatuksensa Resonaarista oli se, että tarvitaan keskus, joka tarjoaa pitkäjänteisesti musiikin tekemisen mahdollisuuksia, mutta jossa myös kehitetään uutta, Kaikkonen kuvailee.
Resonaarin soittotunneille ovat tervetulleita kaikki, jotka tarvitsevat opinnoissaan erityistä tukea. Heitä ovat esimerkiksi kehitysvammaiset, liikunta- ja näkövammaiset, oppimishäiriöiset, autismikirjon henkilöt sekä mielenterveyskuntoutujat.
Kaikkonen kertoo, että oppilaiden erityistarpeisiin vastataan yksilöllistämisellä.
– Meidän täytyy jokaisen kohdalla miettiä, mitkä ovat juuri sinun voimavarasi, mikä on paras tapa soiton aloittamiseen ja muusikkouden kehittämiseen sinun kohdallasi. Sitten aletaan miettiä, miten laajennetaan toimijuutta niin, että lähdetään soittamaan yhdessä.
Kuvionuotit ovat erottamaton osa Resonaaria
Resonaarin tavoitteen saavuttamisessa auttavat kuvionuotit.
Ne toi mukanaan Resonaariin 1990-luvun lopulla musiikkiterapeutti Kaarlo Uusitalo. Nykyään kuvionuotit ovat erottamaton osa Resonaarin soitonopetusta, vaikka osa oppilaista soittaakin perinteisistä nuoteista tai ulkoa.
Uusitalo oli jo aiemmin urallaan selvittänyt vaihtoehtoisia notaatiojärjestelmiä: löytyi värinuotteja, kuvanuotteja, numeronuotteja ja kirjainnuotteja. Niiden ongelma kuitenkin oli, etteivät ne sisältäneet kaikkea perinteisten nuottien informaatiota kuten sävelten pituuksia, ylennyksiä, alennuksia ja taukoja.
Uusitalo päätti tehdä mahdollisimman yksinkertaisen ja konkreettisen notaation, joka pitää sisällään kaiken saman informaation kuin tavallinen nuottikuva.
– Kun lähdet soittamaan, voit edetä miten pitkälle tahansa, voit soittaa minkä biisin tahansa, loppua ei ole. Opit lisää ja lisää.
Tästä hyvä esimerkki on Jaakko Lahtinen. Hän aloitti Resonaarin musiikkiopistossa vuonna 2005 ja oppi soittamaan kuvionuottien avulla.
– Se ensimmäinen väri oli punainen, siitä se lähti, Lahtinen muistelee.
Resonaarin soittotunneilta ammattimuusikoksi
Kehitysvammaisen Lahtisen lempiharrastuksesta tuli ammatti vuonna 2011, kun Resonaari palkkasi hänet muusikoksi. Nyt hän soittaa työkseen Resonaarin ammattiorkesterissa. Resonaarigroupin jäsenet edustavat kehitysvammaisia tai muita erityisryhmiä. Bändi keikkailee ja tarjoaa musiikkityöpajoja.
Lahtinen on Resonaarigroupin kosketinsoittaja ja laulaja. Hän kuvailee, että Resonaari on hänelle kuin toinen koti.
– Kun tulen töihin, teen oloni mukavaksi ja kotoisaksi, olen kuin kotona. Tykkään tästä Resonaarista, täällä minä viihdyn ja saan hyviä ystäviä ja kavereita. Soitamme yhdessä ja joskus vähän puhumme vitsejä. Soitetaan ja pidetään hyvä meininki.
Vuosien varrella kuvionuotit ovat levinneet Resonaarista laajalle. Niitä käytetään eri puolilla Suomea ja ulkomailla niin musiikkiterapiassa, kouluissa kuin myös musiikkioppilaitoksissa.
Kaarlo Uusitalo aloitti kuvionuottien pohtimisen vuonna 1995. Hän kehitti kuvionuotit alun perin kuntoutustarkoitukseen, kun hän työskenteli musiikkiterapeuttina Keski-Suomessa Suojarinteen keskuslaitoksessa.
– Työskentelin kehitysvammaisten kanssa psykiatrian puolella ja halusin sinne jotain lisää. Halusin opettaa heidät soittamaan. Oppiminen on ihmiselle kauhean tärkeää ja kun puhutaan kehitysvammaisista, heille on vielä tärkeämpää tuntea, että minä osaan.
– Tässä ryhmässä porukalla on pääsääntöisesti aika heikko lähimuisti, heikko hahmottamiskyky ja heikko jäsentämiskyky. Se, että aletaan soittamaan jotain niin sanotusti perinteisesti oikein, oli vähän niin kuin mahdoton tehtävä. Siihen tarvittiin jotain avuksi.
Resonaarin soittotunneilla käy viikoittain 300 muusikkoa
Resonaarin toimintamuoto on koko ajan elänyt ja kehittynyt sitten perustamisen vuonna 1995.
– Ensimmäisen vuoden teimme kaikenlaisia testejä ympäri Suur-Helsingin aluetta erilaisissa kouluissa ja päiväkodeissa, mihin ikinä keksimme mennä, Uusitalo kertoo.
– Siitä pikkuhiljaa seuraavan vuoden aikana meille alkoi tulla kyselyjä, voisiko saada säännöllistä opetusta. Sitten aloimme opettaa ihmisiä.
Kolme vuotta perustamisen jälkeen Kaikkonen ja Uusitalo alkoivat kehittää musiikkikoulutoimintaa. Vuonna 2020 Resonaari alkoi saada valtionosuusrahoitusta ja otti käyttöön musiikkiopisto-nimen.
Vaikka Resonaari on vuosien varrella muuttunut, on sen ydin pysynyt samana, Kaikkonen kuvailee.
– Toiminta on pala palalta kehittynyt ja laajentunut ja monilta osin myös kansainvälistynyt. Kaikista suurin ydin on kuitenkin se, että meille tulee tänne muusikoita 300 viikossa ja etsimme keinoja siihen, että kaikki pääsevät mukaan soittamiseen.
On tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus musiikkiharrastukseen. On olemassa paljon tutkimustietoa musiikin positiivisista merkityksistä ja vaikutuksista.
– Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus omakohtaiseen taiteen tekemiseen. Siinä on kysymys tasa-arvosta, oppimisen ja muusikkouden demokratiasta, Kaikkonen perustelee.