Entinen pitkäaikainen demariulkoministeri Erkki Tuomioja on niitä ihmisiä, joita kannattaa kuunnella, vaikkei samaa mieltä olisikaan.
Sama pätee vasemmistoliiton kansanedustajaan Anna Kontulaan, joka valmistautuu jättämään päivänpolitiikan.
Kontula kertoi äskettäin, ettei aio olla ehdolla enää vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Samalla hän avautui, että ei enää usko parlamentarismin tulevaisuuteen: edustuksellinen demokratia nojaa vallitsevaan järjestelmään ja ylläpitää sitä, Kontula analysoi. Hän asettaa uskonsa tulevaisuudessa suoraan, ei edustukselliseen demokratiaan.
Tuomioja on puolestaan taannoin muun muassa todennut maapallon suurvalloista seuraavaa: ”Yhdysvalloissa pääsee presidentiksi miljardöörien tuella, Venäjällä miljardööriksi presidentin tuella.”
Tuohon toki pitää lisätä, että kummassakin presidentti ja miljardööri voivat olla yksi ja sama henkilö. Donald Trump tuli presidentiksi miljardööri Donald Trumpin avulla, ja Venäjällä presidentti Vladimir Putin teki oligarkkiliittolaistensa lisäksi Vladimir Putinista itsestään megarikkaan.
Sekä Tuomiojan että Kontulan luotto kansanvallan autuaaseen tulevaisuuteen on hiipunut. Kapitalismin ystäväksi ei kumpaakaan ole oikein koskaan voinut luokitella.
Kapitalismin ja kansanvallan yhteiselo ei enää tuota hedelmää.
Sopivasti luettuani Kontulan ja Tuomiojan edellä mainittuja ajatuksia törmäsin Kanava-lehdessä professori Heikki Hiilamon kirjoitukseen, jossa liikutaan samoissa aihepiireissä. Jo otsikossa varoitetaan, että yksinvalta on syrjäyttämässä demokratian. Artikkelissa siteerataan ja arvioidaan laajasti Financial Timesin veteraanitoimittajan Martin Wolfin kirjoittamaa kirjaa The Crisis of Democratic Capitalism.
Wolfin teoksen tärkein teema ja samalla huoli on, että kapitalismin ja kansanvallan yhteiselo ei enää tuota hedelmää. Viime aikoihin asti ne ovat toki eläneet mukavuusavioliitossa, jossa ne ovat monella tavalla korjanneet toistensa vikoja. Demokratia on parhaimmillaan tehnyt kapitalismista markkinataloutta.
Liiton rikkoo se, että talous on maapalloistunut mutta politiikka pääosin paikallista tai kansallista. Anna Kontulan mainitsemat suoran vaikuttamisen muodotkaan eivät voi olla kansanvallan pelastus kuin ruohonjuuritasolla. Maailmanlaajuista kansanvallan vajetta ne eivät poista. Ja tuota vajetta kuvasi Tuomiojan esittämä havainto miljardööreistä ja presidenteistä mitä parhaiten.
Idealistisesti ajatellen demokratiaa pitäisi kapitalismin tavoin pyrkiä toteuttamaan globaalisti. Vaatimaton askel sitä kohti on otettu maanosatasolla perustamalla organisaatio nimeltä Euroopan unioni.
Sille on pystytty luomaan yhteisiä poliittisia päätöksentekoelimiä ja yhteistä lainsäädäntöä. Eli Euroopan parlamentti on jo olemassa, mutta maailmanparlamentin perustaminen ei kuulosta alkuunkaan realistiselta.
Se, että naailmanlaajuisia poliittisia yhteistoimintaorganisaatioita syntyy vain maailmansotien seurauksena, on pelottavaa.
Valtioiden rajat ylittäviä yhteiselon elimiä on perustettu aiemmin katastrofaalisten maailmansotien jälkeen, Kansainliitto ensimmäisen ja YK toisen. Nämä maailmanlaajuiseen tarkoitukseen luodut järjestöt ovat olleet tositilanteissa melko voimattomia. EU ja Nato alueellisina järjestelyinä ovat olleet sittenkin onnistuneempia.
Se, että globaaleja poliittisia yhteistoimintaorganisaatioita syntyy vain totalitarismin nousujen ja niitä seuranneiden maailmansotien seurauksena, on pelottava tosiasia. Kolmatta hävitystä ihmiskunta ei kestä.
Poliittisten globaalien organisaatioiden toiminta perustuu hallitustenvälisyyteen. Niissä siis tasavertaisuutta haetaan – jos ylipäätään haetaan – valtioiden välillä. Sellainen maailmanjärjestö on täysin perustamatta, jossa tavoitteena olisi ihmisyksilöiden välinen samanarvoisuus ja yhdenvertaisuus päätöksenteossa.
Toisen sisäisiin asioihin on voitava puuttua, kun toisen maan tekemiset koskevat kaikkia maailmassa
Maailmanjärjestyksen peruspilareita on periaate, ettei vieraan valtion sisäisiin asioihin saa puuttua. Se on väärää ja vanhanaikaista ajattelua.
Sisäisiä asioita on yhä vähemmän. On siis voitava puuttua, kun toisten maiden tekemiset koskevat kaikkia maailmassa.
Meidän on voitava kokea, että pystymme vaikuttamaan meitä koskeviin ratkaisuihin. Niihinkin, jotka tehdään maailmanlaajuisilla areenoilla. Jos emme voi vaikuttaa, on seurauksena yhä enemmän ja enemmän Kontulan, Tuomiojan ja Wolfin kuvailemaa rahan ylivaltaa politiikassa.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalainen tietokirjailija, toimittaja ja satunnainen utopisti.
Voit keskustella kolumnista 31.8. kello 23.00 saakka.