Taiteiden yö palaa Rovaniemelle kolmen koronavuoden jälkeen

Rovaniemi-viikko ja nyt myös taas Taiteiden yö järjestetään syyskuun alussa, mukana on paljon maksuttomia tapahtumia ja esityksiä.

Etualalla kukkia, taustalla torni.
Suurin osa Taiteiden yön tapahtumista on maksuttomia. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen / Yle
  • Sari Pöyhönen

Taiteiden yö -tapahtuma palaa Rovaniemelle kolmen vuoden tauon jälkeen lauantaina 9. syyskuuta. Se on osa 4.–10. syyskuuta järjestettävää Rovaniemi-viikkoa, jonka aikana kaupungissa on kaksisataa tapahtumaa.

Edellisen kerran Taiteiden yö oli Rovaniemellä vuonna 2019. Tauon suurin syy on koronapandemia.

– Nyt kun ei ole koronarajoituksia. Se on suurin syy, ettei enää tarvitse miettiä, onnistuuko tapahtuma, tai miettiä, minkä verran ihmisiä voi tulla paikalle, Rovaniemen Taiteiden yön vastaava tuottaja ja taiteellinen johtaja Rida Haapala kertoo.

Nyt Taiteiden yö järjestetään Rovaniemellä seitsemättä kertaa. Sen järjestävät paikalliset kulttuuri- ja taidetoimijat yhteistyössä kaupungin kanssa.

Taiteiden yössä on nimestä huolimatta tapahtumia jo aamupäivästä alkaen.

Suurin osa maksuttomia tapahtumia

Suurin osa, 29 tapahtumaa Rovaniemen Taiteiden yössä, on maksuttomia yleisölle. Yhteensä tapahtumia on tällä hetkellä noin 40.

Tapahtumia Taiteiden yöhön tulee tänä vuonna näillä näkymin vähemmän kuin aiempina vuosina, jolloin oli noin 50–60 tapahtumaa.

– Monet yhteistyökumppanit eivät ole vielä ilmoittautuneet mukaan tai eivät pääse osallistumaan. Ehkä tapahtuma on päässyt monilla unohtumaan, kun on ollut vuosia taukoa, Haapala pohtii.

Tapahtumien määrä saattaa vielä lisääntyä.

– Kaikki yhteistyökumppanit eivät ehdi elokuun alkupuolen deadlineen. Ohjelmia voi kuitenkin ilmoittaa 5.9. tiistaihin asti. Tapahtuma on koko ajan kasvava ja joka vuosi ilmoittautuu enemmän ja enemmän tapahtumia mukaan, Haapala sanoo.

Aiempina vuosina, ennen koronataukoa, yleisöä ja osallistujia Taiteiden yössä Rovaniemellä on ollut noin 2000–3000, arvioi Rida Haapala.

Uusi yhdistys Oloruru olohuone perustettiin alkusyksyllä

Rida Haapalan tarkoitus on järjestää Taiteiden yö -tapahtumaa myös ensi vuonna Rovaniemi-viikon yhteydessä. Sitä varten hän on mukana perustamassa uutta yhdistystä.

– Olemme juuri perustaneet Oloruru olohuone -yhdistyksen nyt alkusyksyllä. Siinä on mukana erilaisia kulttuuritoimijoita ja sen tarkoitus on järjestää tapahtumia, muitakin kuin Taiteiden yötä, Rida Haapala kertoo.

Rida Haapala perusti uuden kulttuuritapahtumia järjestävän yhdistyksen
Kuuntele Yle Areenassa, miten Rida Haapala kuvailee perustamaansa yhdistystä, Oloruru olohuone ry:tä.

Rovaniemi-viikolla on konsertteja eri puolilla kaupunkia ja kyliä. Lisäksi tapahtumaviikolla järjestetään keskusteluja, messuja, työpajoja, opastettuja kävelykierroksia ja retkiä sekä elokuvanäytöksiä.

Ohjelmassa on myös perinteinen kansanmusiikin ja -tanssin festivaali Jutajaiset, Sadonkorjuumarkkinat sekä metsäalan Sahanperän savotta, joka täyttää tänä vuonna 10 vuotta.

– Sahanperän savotta järjestetään nyt uudella paikalla Lapin metsämuseolla Pöykkölässä. Uusi sijainti mahdollistaa mukavasti vierailun sekä Sahanperän savotassa ja Sadonkorjuumarkkinoilla samalla reissulla. Kaupunki järjestää maksuttoman kuljetuksen kaupungin keskustasta Pöykkölään, sanoo Rovaniemen kaupungin kulttuurituottaja Katja Rakkolainen.