Venetsialaisten juhlinta sujui viikonloppuna vilkkaasti niin Jokilaaksoissa kuin Oulussakin.
Esimerkiksi Sievin Maasydänjärvellä järjestyksenvalvojaa uhattiin puukolla.
Oulussa puolestaan poliisi kehotti lauantaina sosiaalisessa mediassa nuorten vanhempia rauhoittamaan lastensa juhlimista Kiikelissä.
Oulun poliisilaitoksen ylikomisario Jyrki Kiviranta kertoo, että nuorten juhlinta oli iltakymmenen aikaan hyvin levotonta. Väkivaltainen käytös sekä väkijoukossa ammutut ilotulitteet aiheuttivat vaaratilanteita. Kivirannan mukaan tilanne kuitenkin rauhoittui hiljalleen puolen yön jälkeen.
Muutoin pahoinpitelyt, häiriökäyttäytymiset, sammuneet juhlijat sekä rattijuopumukset työllistivät poliisia mökki- ja veneilykauden päättäjäisjuhlinnan aikana niin Jokilaaksojen kuin Oulun alueilla.
Eniten juhlijoita kokoontui Kalajoelle, jossa väkeä oli arvion mukaan lähes saman verran kuin juhannuksena.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.