Turun kauppahallin väistötilan sijoituspaikka on varmistumassa Wiklundin sisäpihalle.
Tarkentuneissa suunnitelmissa väistötilat rakennettaisiin moduulirakennuksesta, kerrotaan Turun kaupungin tiedotteessa. Väistötilamoduulin koko on noin 3 000 neliömetriä, joista osa hyödyntää viereisiä, tyhjänä olevia liiketiloja. Sisäänkäynti kulkisi Brahenkadulta ja kauppatorin puolelta valopihan läpi.
Harkinnassa oli Turun mukaan myös kauppatorin käyttö väistötilana, mutta se ei täyttänyt kaupungin mukaan tarvittavia vaatimuksia ja olisi vaikuttanut negatiivisesti torimyyntiin ja liikenneturvallisuuteen.
– Kevään ja kesän aikana punnitsimme vielä kauppahallin yrittäjien toivomuksesta, voisiko kauppatori olla mahdollinen väistötilan paikka. Se ei kuitenkaan osoittautunut toteutuskelpoiseksi eikä täyttänyt niitä tarpeita, joita Kauppahallin toimintaan liittyy, kertoo tiedotteessa Turun kauppapaikkapäällikkö Hanna Sjöbring.
Väistötilan suunnittelussa otetaan kaupungin tiedotteen mukaan huomioon yrittäjien tarpeet ja toiveet, ja heitä kuullaan päätöksenteossa.
Kauppahalli siirtyisi väliaikaiseen tilaan vuonna 2026 ja peruskorjattu kauppahalli avattaisi aikaisintaan vuonna 2027.