Etelä-Pohjanmaa23 -paikallispuolustusharjoitus näkyy tällä viikolla erityisesti Seinäjoella.
Noin 400 reserviläistä, 200 varusmiestä ja arviolta parisen sataa muuta henkilökuntaa ja viranomaista osallistuu Porin prikaatin johtamaan harjoitukseen Etelä-Pohjanmaan alueella 1.–8. syyskuuta.
Harjoitukset alkavat varsinaisesti Seinäjoella maanantaina 4. syyskuuta, kertoo Porin prikaatin apulaiskomentaja, eversti Marko Kivelä.
Maastopukuisia ja aseistettuja sotilaita sekä armeijan kalustoa voi nähdä ympäri Seinäjokea, mutta kaikkia tarkkoja kohteita ei paljasteta.
– Ensisijaisesti harjoitellaan kohteissa, joissa ei aiheudu sivullisille häiriötä. Emme kerro etukäteen kaikkia paikkoja, etteivät suuret väkijoukot keräänny katsomaan harjoituksia ja harjoituksen tavoitteet häiriintyisivät, Kivelä toteaa.
Jos joukot eivät näytä kiireisiltä, uskaltaa heitä myös lähestyä. Marko Kivelän mukaan harjoituksessa mukana oleva keskustelevat paikallisten kanssa mielellään.
– Jos joukot eivät ole kiireisiä ja suorittamassa tehtävää, niin aivan varmasti heitä kannattaa lähestyä. Meillä on kyllä aikaa vaihtaa kuulumisiakin, Kivelä kannustaa.
Sotilaat harjoittelevat viikon aikana muun muassa Jouppilanvuorella sijaitsevan entisen terveydenhuolto-oppilaitoksen tiloissa.
Myös muiden viranomaisten valmiusharjoitus
Harjoitusten tavoitteena on kouluttaa reserviläisiä ja varusmiehiä paikallispuolustuksen tehtäviin, kuten kohteiden suojaamiseen, aluevalvontaan sekä virka-avun antamiseen toiselle viranomaiselle.
Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään kahdesti vuodessa keväällä ja syksyllä. Määrä on eversti Marko Kivelän mukaan riittävä.
– Harjoitusten sisältöä on jatkuvasti säädetty vallitsevan tilanteen mukaisesti. Pelastustoimi harjoittelee nyt myös harjoituksen osana rauniopelastusta, joka on tullut mukaan uutena elementtinä Ukrainan sodan kokemusten takia, Kivelä sanoo.
Paikallispuolustusharjoitukseen osallistuu myös kymmeniä viranomaisia, kuten Seinäjoen kaupunki, Pohjanmaan poliisi, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue ja pelastuslaitos ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.
Pääpaino on varmistaa valmiuksia ja varautumista myös normaaliolojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin viranomaisten välillä.
6. syyskuuta keskiviikkona Seinäjoella järjestetään myös toritapahtuma, jossa voi tavata viranomaisia ja tutustua muun muassa Puolustusvoimien ja poliisin kalustoon.