Kouvolan Sanomat: Kouvolan kaupunki suunnittelee leikkauksia teattereiden toiminta-avustuksiin

Kouvolan kaupungin leikkaukset vaikuttaisivat muun muassa Anjalankosken ja Kuusankosken teattereiden toimintaan merkittävästi.

Kouvolan teatteri ulkoa
Kouvolan säästötoimet koskisivat niin Kouvolanteatterin, kuin pienempien teatterien avustusten leikkaamista. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
  • Stella Hag

Kouvola suunnittelee leikkaavansa teatterien avustuksia ensi vuonna, kertoo Kouvolan Sanomat.

Kouvolan Sanomien tietojen mukaan Kouvolan ammattiteatterin tukea ollaan leikkaamassa ja Kuusankosken sekä Anjalankosken harrastajateatterien tukia esitetään lakkautettavaksi kokonaan.

Anjalankosken teatterin tuotantovastaava Antero Raanoja sai tiedon toimenpiteistä noin viikko sitten. Hänen mukaansa leikkauksilla olisi merkittävä vaikutus kaupungin kulttuuritoiminnalle

– Kyllä se olisi aikamoinen moukari, jos avustukset leikattaisiin. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että kulttuuritoiminnalla on vaikutusta ihmisten hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Kuusankosken teatterille leikkaukset tarkoittaisivat vakituisen henkilökunnan irtisanomista ja vuokrasopimuksen purkamista.

Myös Kouvolan teatterissa odotetaan leikkauksia, joskin leikkauskohteita teatteri ei osaa vielä nimetä. Henkilöstöstä on hankalaa leikata, sillä koko ammattilaisteatteri toimii henkilöstö edellä.

Avustuksilla kuitataan vuokrakuluja

Harrastajateattereiden saamista tukirahoista enemmistö menee vuokranmaksukuluihin. Sekä Anjalankosken että Kuusankosken teatterit toimivat kaupungin omistamissa tiloissa.

Antero Raanojan mukaan raha käytännössä vain kiertää heidän kauttaan takaisin kaupungille vuokranmaksuina.

Tänä vuonna Anjalankosken teatteri sai kaupungilta tilavuorkra-avustusta 50 184 euroa ja Kuusankosken teatteri 71 364 euroa. Lisäksi teatterit saivat tänä vuonna toiminta-avustusta, Anjalankosken teatteri 52 366 euroa ja Kuusankosken teatteri 53 086 euroa.

Avustusten ohella teatterit saavat tuottoja lipputuloista ja muista avustuksista. Kaupungin tuet ovat silti toiminnan kannalta merkittäviä molemmille harrastajateattereille.

teatterin sisäänkäynti
Kouvolan teatterin toimintaa eniten tukevat tahot ovat Suomen valtio ja Kouvolan kaupunki. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Leikkaukset uhanneet jo aikaisemmin

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kouvola kaavailee teatteritoiminnasta leikkaamista. Vuonna 2020 kaupungin sopeuttamistoimissa esitettiin teatteritukien poistamista Anjalankosken ja Kuusankosken teattereilta ja tukien leikkauksia Kouvolan teatterilta 70 000 euron edestä.

Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajan Sanna Tähtinen ei ota kantaa leikkausten suuruuteen.

– En pysty kommentoimaan asiaa vielä yksityiskohtaisesti, mutta viranhaltijapuolelta tulevat säästöehdotukset ovat kyllä todella rankkoja.

Tähtisen mukaan asiasta ollaan tiedottamassa ensi viikon alussa. Lopulliset päätökset avustuksista saadaan marraskuussa.