Kehon puolustusjärjestelmä kehittyy paljolti jo sikiökauden sekä varhaislapsuuden aikana. Kalaöljyn ja probioottien tulehdusta lievittävien sekä suoliston mikrobistoa muokkaavien vaikutusten vuoksi on pidetty todennäköisenä, että raskaudenaikaisella käytöllä voitaisiin ehkäistä lapsen allergisia sairauksia, kuten ruoka-aineallergioita tai atooppista ihottumaa.
Turun yliopiston väitöskirjatutkijan ja tutkimuksen vastaavan kirjoittajan Miisa Komulaisen mukaan äidin käyttämien probioottien ja kalaöljyn vaikutuksesta lapsen immuunijärjestelmään on ristiriitaisia tuloksia, minkä vuoksi näitä haluttiin tutkia kontrolloidusti interventiotutkimuksella.
Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan tutkimuksessa mukana olleet äidit saivat raskauden ajan ja vielä 6 kuukautta synnytyksen jälkeen joko plasebovalmistetta, kalaöljyä, probioottia tai kalaöljyä ja probioottia yhdessä. Lasten allergisten sairauksien kehittymistä seurattiin kahden vuoden ikään asti.
Äidin raskaudenaikaisella kalaöljyn ja probioottien käytöllä ei todettu lapsen ruoka-aineallergioita, atooppista ihottumaa tai atopiaa ehkäisevää vaikutusta.
Lapsilla, joiden äidit olivat käyttäneet probioottivalmistetta, oli vähemmän toistuvia uloshengitysvaikeuksia eli hengityksen vinkunaa kahden vuoden ikään mennessä. Kalaöljyn ja probioottien yhteiskäyttö ei tehostanut vaikutusta.
Varhaislapsuuden toistuvien uloshengitysvaikeuksien tiedetään lisäävän astman riskiä myöhemmin lapsuudessa. On siis mahdollista, että äidin raskaudenaikaisella probioottien käytöllä voisi ehkäistä lapsuusiän astmaa, kerrotaan yliopiston tiedotteessa.
Tutkimustulokset on julkaistu Pediatric Allergy and Immunology -lehdessä.